Neljä niksiä unelmien eloon

Kirjoitin viimeksi siitä, miten voi lähteä tehtailemaan itselleen unelmien elämää. Sen perusperiaatteiden – usko omiin mahdollisuuksiisi, tiedä mitä haluat ja etene sinne askel kerrallaan – lisäksi asenne on ehdottoman tärkeä apuväline.

Seuraavaksi on vuorossa muutama vinkki, joiden avulla asennettaan voi muovailla suotuisampaan suuntaan. Vinkit ovat sovellettavissa paitsi unelmien elämän pyydystämiseen myös unelmien saavuttamiseen ylipäänsä sekä hyvän fiiliksen lisäämiseen elämässä.

1) Jatka matkaa, vaikkei se aina olisikaan kivaa

Jos toimeen tarttuminen tökkii, voi vika piillä jossain syvemmällä. Todennäköisesti tavoite ei motivoi sinua tarpeeksi. Silloin voit miettiä, onko se todella asia, jota haluat tehdä vaiko jokin ulkopuolelta annettu tavoite? Jos huomaat suorittavasi elämääsi jonkun muun toiveen mukaan, voit aivan hyvin alkaa hivuttaa kurssia kohti omia haaveitasi.

Vai onko kyseessä vain ikävämpi pakollinen välivaihe? Fiilistele, miltä tuntuu kun olet päässyt välivaiheen yli ja pääset korjaamaan työsi hedelmiä. Voit myös miettiä, miten voisit tehdä välivaiheessa tarpomisesta mukavampaa.

Muista että varsinkin sellaiset toimet, joihin tarttuminen tuntuu ikävältä, tuntuvat myös ajatuksissa suuremmilta ja painavammilta kuin ne todellisuudessa ovat. Ne tuovat mukanaan jotain hyvääkin: niiden selättämisestä palkintona on yleensä suunnaton huojennus!

Aurinko paistaa kuoppaankin

Saattoi siellä kuopassa pari kiveä olla, mutta tulipahan kaivetuksi!

2) Ole kiva itsellesi

Jos et suoraan pääse asettamiisi välitavoitteisiin, ota seuraavalla kerralla uusiksi tai laske rimaa entisestään. Tärkeintä on oppia huomaamaan onnistumisensa, palkitsemaan ja kiittämään itseään siitä!

Unohda syyttelyt, itsesi ruoskinta ja ankaruus. Niillä saat aikaan itsellesi vain pahan mielen ja vahvistat käsitystäsi siitä, ettet pysty mihinkään. Ei kukaan ansaitse sellaista julmuutta, jota niin moni kuitenkin päänsä sisällä itseään kohtaan harjoittaa. Lopeta se, sillä se on aivan hyödytöntä.

Sen sijaan voisit koettaa hyväksyä sen, mitä tuli tänään tehtyä tai mitä jäi tekemättä. Tänään oli tällainen päivä, ja se on kuule ihan ok. Vireystila ei ehkä ollut ihan huipussaan ja se on aivan inhimillistä. Varmasti silti sait jotain aikaan (kuten pääsit ylös sängystä ja muistit syödä), mistä voit onnitella itseäsi. Onnittele! Se miten tänään kohtelet itseäsi, vaikuttaa siihen millainen huomisestasi tulee.

Have some pie!

Pärjäsitpä hienosti. Ota vähän piirakkaa!

3) Elä unelmaasi jo tänään!

Mitä tarvitset ollaksesi onnellinen?

Listaapa huviksesi asiat paperille ja tarkastele lopputulosta.

Ovatko kaikki asiat ihan oikeasti tarpeellisia? Kuinka moni niistä toteutuu jo? Kuinka monesta niistä muistat olla kiitollinen päivän mittaan? Ole vaikka nyt saman tien kiitollinen siitä, että elät jo osittain unelmiesi elämää!

Loppujen lopuksi hyvin paljon riippuu asenteesta. Jos rupeat ajattelemaan niin, että elät jo unelmiesi elämää ja tunnet niin myös sydämessäsi, sittenhän asia on niin. Jos pidät tästä ajatusmallista ja tunnetilasta kiinni, on aivan sama mitä sinulle tapahtuu. Unelmien elämässä kaikki on juuri niin täydellistä kuin olla ja voi.

Joopa joo. Helpommin sanottu kuin tehty.

Jos ja kun unelmaelämäasenteen omaksuminen ei käy ihan käden käänteessä, voit koettaa optimoida itseäsi ympäröivät olosuhteet sellaisiksi, että pieniä ilonaiheita ropsahtelee vastaan jatkuvalla syötöllä. Karsi närkästystä aiheuttavat toimimattomat ja rempallaan olevat asiat pois päiväjärjestyksestä, jottei sinun tarvitse sietää niitä päivästä toiseen. Tee elämästäsi tahallasi niin helppoa kuin pystyt niillä keinoilla mitä sinulla tällä hetkellä on käytettävissä. Kun hyvien asioiden määrä lisääntyy, käy kiitollisuusasenteen opettelu leikiten.

Asiat ovat oikeastaan aika hyvin juuri nyt

Kuvittele itsesi tuonne laiturille chillaamaan. Mitä muuta tarvitsisit ollaksesi elämääsi tyytyväinen?

4) Lopeta ruikutus

– Mutta kun se on niin vaikeaa ja siihen tarvii niin paljon rahaa ja mä olen niin laiskakin…

Onko se lopulta niin vaikeaa? Riittäisikö lottovoitto? Mitäs jos vaan hilaisit ahterisi ylös siitä penkistä?

Jos haluat, että elämänlaatusi kohenee, niin se ei ainakaan tapahdu keksimällä tekosyitä sille, miksi elämänlaatusi ei oikeastaan voi tästä koheta. Jos uskot vakaasti tekosyihin, ja olet sitä mieltä, ettei tämä tästä paremmaksi muutu, sehän tarkoittaa sitä että sinulla on jo parasta mitä voi saada! Mikset sitten olisi tilanteeseen täydellisen tyytyväinen?

Jos ihan aidosti haluat, alkaa elää unelmiesi elämää tai olla edes piirun verran tyytyväisempi, olet jo ryhtynyt miettimään mitä voisit tehdä tai ajatella toisin. Suosittelen lukemaan tämän listan (ja edellisen viestin) vielä kertaalleen läpi!

Yksi unelmien elämä tänne, kiitos!

Aiemmin en oikein hiffannut koko unelmoimisen pointtia. Sitähän vaan pettyisi, kun ei koskaan pääsisi tavoitteeseensa. Unelmat olivat jotain isoja ja saavuttamattomia. Semmoisia unelmavartaloita, -taloja, -lomamatkoja ja -elämiä, joita esitellään lehdissä ja elokuvissa. Jotkut muut olivat ehkä tarpeeksi onnekkaita pääsemään semmoisiin käsiksi. Mutta minä en. Siksi siis parempi olla rakentelematta petollisia pilvilinnoja.

Elämä rullasi eteenpäin tasaisen harmaana ja yllätyksettömänä. Ajoittain jopa ahdistavana. Ahdistus kumpusi tietenkin siitä, etten ollut tyytyväinen tasaisen harmaaseen elämääni. Enkä siltikään antanut itselleni lupaa unelmoida paremmasta. Jotten vaan pettyisi.

Tarvittiin vielä lisää ahdistusta, stressiä ja masennustakin ennen kuin kypsyin kunnolla ankeaan elämääni. Lupasin itselleni, että survon opinnot loppuun ja rupean muovaamaan elämästäni sellaista, johon voin olla tyytyväinen.

Sitten vaan lähdin tekemään niin. Fiksasin pala palalta ulkoisia olosuhteita: kokeilin eri ruokavalioita, jätin koulutusta vastaavan työpaikkani, jota en tuntenut omakseni, muutin yksiöstä yhteisöön ja purin opiskelu- ja työvuosien aikana kertynyttä tekemättömien hommien pinoa, jota en vaan ollut koskaan aiemmin ehtinyt koluta läpi.

Muutokset eivät tietenkään tapahtuneet heittämällä vaan pikemminkin piinallisen hitaasti. Ehkä juuri siksi, että minun oli opittava matkallani kärsivällisyyttä ja nöyryyttä – ja ennen kaikkea se, että muutokset omassa ajattelussa ovat loppujen lopuksi vielä tärkeämpiä kuin ulkoiset olosuhteet.

harmaus ja mätä omena

Alussa oli ankea harmaus. Ja mätä omena.

Olisiko muuten aika siistiä, jos huomaisit joku päivä eläväsi unelmiesi elämää? Tai että voisit edes olla suurimman osan ajasta ihan tyytyväinen elämäntilanteeseesi?

Koska olen aiemmin ollut angstinen vätys ja nykyään niin innoissani elämästäni, että hädin tuskin pysyn pöksyissäni, uskon että kenen tahansa on mahdollista käydä läpi vastaavanlainen muutos. Jopa sinun.

Kukaan ei elä elämääsi ja toteuta unelmiasi paremmin kuin sinä itse.

Se ei ole edes vaikeaa. Tässä perusperiaatteet:

Usko että se on mahdollista

Miten voit saavuttaa unelman, jonka toteutumiseen et edes usko? No etpä juuri mitenkään. Kannattaisiko alkaa uskoa siihen, että unelmasi voivat toteutua ja että sinulla on kaikki mahdollisuudet toteuttaa ne? No kannattaisi, sitten ne voisivat toteutuakin. Unelmien elämä voi olla myös sinua varten!

Ota esiin kynä ja paperia ja kirjoita siihen 10 kertaa: Minun unelmani voivat toteutua.

Tee se nyt heti. Mukisematta.

Tunnetko miten unelmasi ovat jo lähdössä toteutumaan? Jos et, niin toista tämä harjoitus vaikka joka päivä. Taustalla oleva uskomuksesi mahdollisuuksistasi värittää nimittäin kaikkea unelmien toteuttamiseen liittyvää ajatteluasi, tuntemuksiasi ja toimintaasi. On siis olennaista saada se kohdalleen, vaikka alkuun se vähän huijaukselta voisikin tuntua.

Jos olet tosi rohkea, kirjoita vielä 10 kertaa: Minun unelmani toteutuvat.

Selkiytä tavoite

Jotta unelmat voisivat tulla toteen, sinulla täytyy ensinnäkin olla unelmia.

Ota taas käteen kynä ja paperia (vaikka edellisen kääntöpuoli) ja ajanottokello. Kirjoita kahden minuutin ajan mieleesi tulvivia vastauksia kysymykseen:

Mitä haluan tehdä ennen kuin kuolen?

Siinä se nyt on. Elämä täynnä unelmia. Silmäile listaa hetkinen ja merkkaa sieltä kaksi tärkeintä tavoitetta.

Ota pieni askel

Tarkastele äsken valikoimiasi tärkeimpiä tavoitteita. Mieti mikä voisi olla seuraava pieni konkreettinen askel, jonka voisit tehdä unelmasi toteuttamiseksi. Paino sanalla pieni. Älä yritä ahmaista koko unelmaa kerralla, pelkkään ajatuskin on jo niin hankala, että se lamaannuttaa toimintakyvyn.

Pieni askel. Esimerkiksi:

“Haluan aloittaa blogin ja tarvitsen sille bannerin.”

Seuraava pieni askel voisi olla joku näistä:

  • Muiden blogien bannereiden selailu ja ideoiden keräily.
  • Inspiroivien kuvien plarailu.
  • Bannerin luonnostelu paperille.
  • Asian suunnittelu juttelemalla kaverin kanssa.

“Haluan ruveta treenaamaan säännöllisesti 3 kertaa viikossa.”

  • Selvitä missä haluamaasi lajia voi harrastaa.
  • Osta kuntosalikortti.
  • Pakkaa treenikassi.

Sitten välillä joutuu ottamaan niitä vähän isompiakin harppauksia korkeampien kynnysten yli, kuten vaikkapa avaamaan kuvankäsittelyohjelman tai lähtemään kuntosalille. Voit hyvin tehdä sen jo tänään. Pystyt siihen kyllä!

Onko sinulla muka elämässäsi tärkeämpää tekemistä kuin omien unelmiesi toteuttaminen?

Polku isoihin unelmiin rakentuu pienistä askelista

Astu unelmiesi polulle. Ihan rohkeasti vain!

Unelmienmetsästysprojekti vaatii jonkin verran vaivannäköä, sinnikkyyttä ja päättäväisyyttä, mutta se kyllä maksaa itsensä takaisin monin verroin parempina fiiliksinä. Välillä olen käynyt ryteikön puolella, mutta mieluummin pusken sieltä lävitse kuin jään jonnekin synkkään kuoppaan makaamaan. Koetan ottaa kolhut kiitollisena vastaan, sillä niistä voi aina oppia jotakin.

Ei minukaan elämäni siis joka päivä ole hattaranmakuista ja ruusunpunaista unelmaa. Välillä väsyttää ja ahdistaa, kun en saa mitään aikaiseksi, kuten viimeksi eilen. Mutta lähestulkoon joka kerta kun pysähdyn asiaa miettimään, huomaan että oikeastaan jo elän hyvin pitkälti niin kuin haluaisinkin.

On minulla tietysti haaveita tulevaisuuden varalle. Pyrin suhtautumaan niihin siten, etteivät ne olisi jotain, jonka puutetta murehtia vaan ennemminkin niin että ne viitoittavat innostavan polun tästä eteenpäin. Niin on hyvä.

Mutta nyt on sinun vuorosi. Usko unelmiisi, selkitytä se mitä haluat ja tärkeimpänä kaikista: toimi!

Koska aiot aloittaa, ellet tänään?

Unelmien pihapolku

Siellä se odottaa. Mene jo!

Kaunis Villa Mandala

Äiti nappasi minut mukaan joogaretriitille Villa Mandalaan. Minä nappailin ihastuttavasta paikasta parit valokuvat. Näitä katsellessa saa taas kiinni siitä mielenrauhasta, jonka rentouttava reissu jätti jälkeensä. Kiitos vielä koko Villa Mandalan ystävälliselle ja vieraanvaraiselle väelle!

Simpukoi ja kivii

Kivikehä

Kätketty kukka

Sydänkukat

Flowers and rust

Saa hidastaa

Galleriastani löytyy vielä lisää kuvia Villa Mandalan pihapiiristä.

Nautinnollisia ja kauniita kesälomahetkiä kaikille!

Puistotaiteilija

Elämä heittelee eteen toinen toistaan merkillisempiä ja hienompia hetkiä, jos vaan on vastaanottavainen.

Olin aurinkoisella piknikillä kahden ihanan neitosen kanssa keskustelemassa mielenkiintoisia (mm. ihmisistä, ilmiöistä ja vuorovaikutuksesta) ja ahtamassa itseämme täyteen syntisen hyvillä raakakakuilla ja kesäisillä marjoilla. Paikalle sattui taiteilija, joka huomasi hyvän sommitelman ja väriemme yhteensopivuuden ja kysyi saisiko maalata meistä nopeasti kuvan. Tottahan toki!

Ei mennyt kuin reilu tunti tuon mestarin ikuistaessa hetken. Ihailimme teosta siinä hämmästyksestä soikeina. Taisi olla kyseessä ensimmäinen maalaus, johon meistä kukin oli ikuistettu. Vähän toista kuin jotkut Instagram-kuvat, joita netti näinä päivinä on tulvillaan.

puistopiknikmaalaus

Kyllähän tuosta meidän kaikkien olemuksen tunnistaa, vaikka kumppanini onkin kuvattu selkä katsojaan päin. Hetken aurinkoisuus ja lämmin tunnelma on käsin kosketeltavissa. Väriloisto on vietävän herkullinen!

Katselimme vielä tovin kun taiteilija viimeisteli työtä ja esitteli meille tekniikoita. Hän käytti öljyvärejä ja palettiveistä, lisäsi valoja ja varjoja ja värejä ja välillä sekoitti sormella. Se oli lumoavaa. Voisin helposti seurata alusta loppuun vastaavanlaisen maalauksen syntymistä.

puistotaiteilija

Taiteilijattaremme oli Elena Gabbasova -niminen ihailtavan aito ja rehellinen nainen. Hänen töitään on kuulemma esillä nytkin muutamassa helsinkiläisessä galleriassa. Elena kertoi harjoittelevansa maalausta joka päivä ja uskoi että sinnikkyys kyllä palkitaan, tekemisessä kuin tekemisessä. Hän sutkautti harjoittelufilosofiansa muotoon, joka varmasti jää mielessämme elämään:

Jos ei taidolla, niin sitten pepulla.

Rytmi

Havahduin rytmiin. Sitä on kaikkialla. Vaikka sitten progressiivisesti. Se kuvaa äänen, liikkeen tai ilmiön esiintymisen taajuutta eli sitä kuinka usein se toistuu tietyn ajan sisällä.

Rytmi on ajan täyttämistä säännönmukaisilla tapahtumilla.

(Lähde: Musiikin teoriaa webissä)

Vuodenaikojen rytmi
Vuorokausirytmi
Unirytmi

Ateriarytmi
Kävelyn rytmi
Liikenteen rytmi

Työrytmi
Näppäimistön naputtelun rytmi
Kahvinjuonnin rytmi

Linnunlaulun rytmi
Kissan viiksikarvojen väpätyksen rytmi
Ilmaa takovien käsien rytmi

monen rytmin summa

Se voi olla kiivas tai junnata paikoillaan. Se voi kiihtyä tai hidastua. Se voi innostaa hyppimään tai rauhoittaa. Se voi monimutkaisuudessaan saada hämmentymään tai yksinkertaisuudessaan huojentumaan.

Rytmi on tärkeä. Niin sosiaalisessa kanssakäymisessä, esityksissä, musiikissa, tanssissa, kertomuksissa, kosketuksessa ja rakastelussa. Se tuo värähtelyn aistittavaksi.

Tuntuu hyvältä olla samassa rytmissä toisen ja ympäristön kanssa.

Kuuntele puheen nopeutta.
Kuuntele taukoja.
Kuuntele liikkeitä.
Kuuntele sydämen sykettä.
Kuuntele hengityksen tahtia.

Mukaudu rytmiin ja virittäydy samalle aallonpituudelle.

Kokonaisilmaisun oppimispäiväkirja, osa 2

PE: Hiljaista sulautumista

Laitoimme nivelet liikkeelle. Tutustuimme kinesfääriin eli alueeseen johon omalla keholla ulottuu.

Tunnustelimme miten ajan kokeminen muuttuu liikkeen myötä.

Päivään mahtui kolme ihan huisia harjoitusta, jotka rentouttivat joko mieltä tai kehoa tai molempia intensiivisen viikon jälkeen.

1) Hiekkasäkin rullaus

Yksi ryhmästä tekeytyi painavaksi ja lötköksi kuin hiekkasäkki ja muut kierittivät tämän patjoilla pehmustetun lattian poikki. Ihanaa kun ei tarvinnut itse tehdä elettäkään ja silti liikkui! Lölleröintiä parhaimmillaan.

2) Pimeän huoneen harjaus

Astelimme hiljaisina rivissä samaan tahtiin pimennetyn huoneen poikki edestakaisin, edestakaisin ja edestakaisin kuin olisimme olleet harjaksia leveässä harjassa. Joku harjas saattoi takertua matkalle ja nytkähti liikkeelle uudestaan kun harja lakaisi ohitse. Harjoitus vaati tarkkaa keskittymistä ja läsnäoloa. Hämäryys alkoi väsyttää, mutta liikkeeseen keskittyminen piti hereillä.

3) Ympäristöön sulautuminen

Ryhmämme lähti huomiota herättävälle kävelyretkelle. Tehtävänämme oli sulautua ympäristöön niin hyvin kuin mahdollista: väreihin, muotoihin, liikkeeseen ja jopa muita ihmisiä sisältäviin tilanteisiin. Oli löydettävä oma paikkansa ja pysyä siinä sen aikaa, että muilla ryhmäläisillä oli aikaa huomata sulautumisesi. Puhua ei saanut. Talsimme läheisen korttelin ympäri, koukkasimme merenrantaan ja loppumatkan taitoimme koulurakennuksen sisällä sivullisten iloksi.

Havainnointikyky ja läsnäolo terästäytyivät äärimmilleen. Ympäristöön suhtautui aivan uudella tavalla! Tuntui kuin ryhmämme ja muut ihmiset olisivat olleet eri maailmoissa, vaikka samassa tilassa olimmekin. Se korostui etenkin sisällä, missä muut ihmiset tuntuivat painelevan aivan omissa ajatuksissaan ja tapojensa orjina. Osa ei edes huomannut performanssiamme, osa huomasi mutta ikään kuin kielsi havaintonsa liian epätavallisena, osa ihmetteli ja osa alkuhölmistyksen jälkeen virnisti koko touhulle hyväntahtoisesti.

Ympäristöön ja etenkin nurmikkoon, kasveihin, kiviin ja merenrantaan kontaktin ottaminen tuli hetki hetkeltä luontevammaksi, ja mieli kiinnittyi vain siihen mitä oli havainnoimassa ja tekemässä. Hiljaisuuskin teki todella hyvää. Ajantaju hämärtyi, enkä edes tiedä vietimmekö kävelyllä puoli tuntia vai tunnin.

Innostuin sulautumisesta niin, että sitä piti harjoitella lisää ja dokumentoida vielä omalla pihalla (kuvista kiitos Janitalle):

tyhjä kaide

kaide


kenkäralli

omenapuun oksa

pihakalusteet

rajamaassa

rajamaa

mestarisulautuja

Viimeisenä mestarisulautuja Herra Matonen!

MA: Runollista ryhmätyötä monitaiteisesti

Älä pelkää alituiseen omaa hirviötäsi.

On hirviöitä, jotka ovat hyvin kilttejä
jotka istuvat viereesi silmät hellyydestä ummessa
ja painavat ranteellesi karvaisen käpälänsä.

Ei meillä oikeastaan ole rantaa
sinulla sen enempää kuin minullakaan.

Sillä me olemme maailman
ja maailma on meidän.

Oli ryhmätyöpäivä. Työstimme runokirjan sivuja aineistona käyttäen ensin tekstin ja sitten siihen sopivan esityksen. Tyyli oli vapaa, aikaa esityksen tekoon tunti. Pääsimme hyödyntämään toden teolla kurssilla oppimiamme “monitaiteisia työvälineitä”.

Ryhmämme installaatiossa oli pimeyttä, karvaisella kädellä koskettava hirviö, eri suunnilta kantautuvia runonpätkiä,  meren kuohua ja musiikkia.

Toinen ryhmä taiteili visuaalisemmin piirtoheittimen, värikalvojen ja varjotanssijoiden varassa, myöskin runonlausuntaan ja taustamusiikkiin luottaen.

Tallensin muistijälkeni esityksistä paperille metodina öljypastelliliidut, vesivärit ja nopea suttaus ja loppusilaus kuvankäsittelyohjelmalla.

hirviöiden meri ja varjotanssijat

Metatehtävänä oli tarkkailla ryhmätyön sujuvuutta ja sen herättämiä tuntemuksia. Avoin tehtävänantohan oli ryhmätyöskentelyn kannalta haastava, mutta pärjäsimme mielestäni silti mainiosti.

Aluksi brainstormasimme ja jatkoimme herkästi muiden heittämien ideoiden eteenpäin kehittelyä. “Joo” on hyvä sana. Esityksen lopettaminen rauhallisesti tai räväkämmin jakoi ryhmän mielipiteitä. Päätimme kokeilla ja tunnustella läpimenojen myötä ideoiden toimivuutta, ja niitä tuli matkan varrella lisää.

Huomasin jälleen ajautuvani ohjaajan rooliin, kuten ryhmätöissä minulla usein on tapana. Alussa koetin hillitä itseäni ja antaa tilaa muidenkin visioille ideointivaiheessa. Kun ryhdyimme harjoittelemaan, astuin enemmän esille ja ohjaamaan. Tuntui siltä, että olisin tehnyt hommaa monet kerrat aiemminkin, vaikken vastaavanlaista produktiota ollutkaan koskaan ohjannut. Kokonaiskuvan hahmottaminen oli helppoa, rytmitys ja nyanssien säätäminen tuli aivan luonnostaan.

Luulisin, että jotain vastaavaa olen kokenut bänditreeneissä, biisien sovittamisessa ja esittämisessä. Koulun projektitöistä, jotka olin projektipäälliköinyt, tämä tilanne erosi siten, että olin tekemisissä perus insinörttiä taiteellisemmin ajattelevien ihmisten kanssa. Vaikka olenkin koodaus- ja sisällöntuotantoprojektien koordinoimisesta nauttinutkin, pidin tällaisen taiteellisen produktion ohjauksesta vielä enemmän!

Mietin miksen vieläkään hakenut opiskelemaan teatteriohjaajaksi.

Vastaus kysymykseen voisi olla se, että en ehkä jaksaisi niin intensiivisesti ihmisten parissa tapahtuvaa työtä. Vaikka työskentelen erittäin mielelläni ihmisten kanssa, tarvitsen melko paljon myös omaa aikaa ja tilaa.

TI: Sanatonta dialogia maan kanssa

Keskustelimme siitä, mitä on dialogi. En oikein vieläkään tiedä, mutta kaksi osapuolta siihen tarvitaan. He synnyttävät yhdessä jotakin, mitä kumpikaan yksin ei saisi aikaan. Osapuolten on hyvä olla avoimia tilanteelle ja sen kehitykselle ja sille, että siinä voi itse vaikka sattua muuttumaan.

Kokeilkaa joskus rikkinäistä puhelinta eleillä ja äännähdyksillä. Se on hauskaa!

Kurssin viimeiselle varsinaiselle opetuspäivälle osui harjoitus, joka päräyttävyydessään ylsi sokean johdatuksen (ekalta maanantailta) ja ympäristöön sulautumisen (perjantailta) tasolle – ja oli oikeastaan yhdistelmä niitä kahta. Vietimme 20 minuuttia silmät sidottuina ja mitään sanomatta ympäristössä vapaasti liikkumalla. Ulkona ja avojaloin. Jälkimmäistä ei tosin ohjeistettu, mutta uskon että harjoituksesta sai ainakin kymmenen kertaa enemmän irti niin kuin kengät jalassa. Pari seurasi perässä, havainnoi liikkujaa ja piti huolen siitä, ettei sokea telonut itseään. Havainnot ja tuntemukset purettiin jälkeenpäin. Oli ihan hirmuisen rentouttavaa, tuntoaistia ja kuuloa virkistävää touhua. Olin oman seikkailuni aikana haaveillut kohtaavani puun, ja valtava sellainen löytyikin aivan viimeisillä minuuteilla!

kohtaamisia maassa

LOPPUTUNNELMIA

Kurssi oli yllättävän intensiivinen ja herätti matkan varrella paljon ajatuksia ja luomistarpeita, jotka ovat vaatineet purkua. Tämä päiväkirja oli hyvä väline siihen, ja silti tuntuu että käsiteltävää nousee vastaan vieläkin.

Taskuun jäi melkoinen tukku mielenkiintoisia menetelmiä, joita voi hyödyntää yhtä lailla taidekasvatuksessa kuin itsetuntemuksenkin syventämisessä.

Olen tehnyt paljon havaintoja itsestäni, ympäristöstäni, vuorovaikutuksesta ja luovuudesta. Mielenkiintoisinta oli tarkkailla oman paikan hakua tai oikeastaan ottamista ryhmässä ja sosiaalisissa tilanteissa. Se oli aika erilaista kuin ennen vastaavissa tilanteissa. Sitä kautta huomasin parhaiten miten oma suhtautuminen itseeni on viime vuosina muuttunut ja miten se peilautuu takaisin muiden käytöksestä!

Myös luovuusblokit, jotka pidättelivät minua vielä oli kaksi vuotta sitten, ovat melkoisesti murentuneet. Sen sijaan että keskityn täydellisesti visiotani vastaavaan lopputulokseen voinkin vaan tehdä ja katsoa mitä tapahtuu – ja hyväksyä tekeleen sellaisena kuin se on.

Opin kuinka tärkeää hiljaisuus on. Eikä pelkästään vain äänten vaan kaikkien ärsykkeiden suhteen. Voisin pariksi päiväksi upottautua sen äärelle.

Kokonaisilmaisun oppimispäiväkirja, osa 1

Kaikkialle sitä elämässään voi päätyä. Tällä kertaa löysin itseni Aalto-yliopiston Taideteollisen korkeakoulun (vai mikä nykyään lieneekään) Avoimen yliopiston kurssilta. Kyseisen kurssin nimi kuulosti houkuttelevalta, mutta oli niin pitkä etten muistanut sitä ulkoa vielä neljäntenäkään kurssipäivänä:

KOKONAISILMAISU JA MONITAITEISET TYÖTAVAT TAIDEKASVATUKSESSA

Lähdin kurssille avoimin mielin virkistämään itseäni ja kartuttamaan ideoita sekä kokemuksia luovien menetelmien käytöstä itsensä kehittämisessä. Kurssin suoritukseen kuului hajatelma-päiväkirja, jonka esitystapa oli vapaa. Tarkoituksena oli siis tuottaa jokaisen kokoontumisen jälkeen jokin jälki, joka kuvaa päivän jälkeisiä oloja ja ajatuksia.

MA: Sokeana lomailua ja naamioimproa

Kävelimme paljon ja kiinnitimme huomiota vuorotellen erilaisiin asioihin. Se oli kivaa ja aika meditatiivista. Sai oleilla omassa kehossaan ja tässä hetkessä.

Teimme muutamia improharjoituksia (assosiaatioketjuja, joo-ja sekä iso puhuva pää). Joo-ja-harjoituksen aikana ryhmämme kehitti tarinan lentopalloa pelaavista eläimistä. Siihen liittyivät muun muasssa flamingot.

Päivän paras anti oli sokean kaverin kuljetus ja tilan tunnustelu. Oli tosi rentouttavaa, kun näköaisti oli pois pelistä ja visuaalinen informaatiotulva lakkasi! Kuin olisi pikalomalla ollut.

Olin innoissani myös johdatuksesta naamioimproon, joka on kiinnostanut jo pitkään. Jännittävää huomata miten kasvojen korvaaminen naamiolla vaatii koko kehon asennon muuttamista, uutta liikkumis- ja ääntelytapaa.

Ajattelin maalata kuvan päivän pohjalta, mutta enpäs sitten maalannutkaan. Tämä valokuva välittäköön idean puolestaan:

naamio

TI: Hajuveistokset, loitsunlaadintaa ja biisinikkarointia

Käveltiin vähän lisää. Otettiin kontaktia muihin pysähtymällä viereen ja koskettamalla. Se oli mukavaa. Ihmiset voisivat tehdä sitä useamminkin!

Kävimme hyvää keskustelua siitä, miten ajatukset ja tottumukset vaikuttavat aistihavaintoihin. Keskustelun ytimen voisi kiteyttää seuraavasti: sen havaitsee minkä haluaa.

Haistelimme eri hajuja ja askartelimme hajua muistuttavan paperiveistoksen.

Kotona upotin tuoksuvan sireeninkukan smoothien sekaan!

sireeni ja norsmu

Laadimme ryhmissä eri elementtejä kutsuvat loitsut. Meidän ryhmämme elementiksi valikoitui maa. Loitsumme oli sekoitus lausuntaa, erilaisia metsäisiä ääntelyitä, laulua ja liikehdintää.

Vein kotiin mukanani ihan järjettömän biisinteko-inspiksen. Sykin sanoitukset, laulumelodian, rytmitykset ja soinnut kappaleeseen saman illan aikana. En ole koskaan aiemmin tehnyt niin kokonaista kappaletta ihan itse! Vielähän se työstöä ja treeniä kaipaa, mutta kuitenkin. Se tuntui (ja tuntuu vieläkin) hirmu hyvältä – ja sormet ovat edelleen hellänä kitaran rääkkäämisestä. Tässä sanoitukset. Musiikillista versiota en uskalla luvata, mutta elättelen toivoa sen totetutumisesta!

Maan juureen

Niin makaa nurmi maassa
Kuin minäkin maassa makaisin
Latva ja juuret ojossa
Kahteen suuntaan kasvaessa

Menen tonne mullan alle
Matkalle matojen maille
Varpaat kastan virtaukseen
Vuokseen maan sisäiseen vuolaaseen

Painun poimuun kivikuoren
Perimmäiseen pesään pääsen
Kiinnityn kultaiseen juureen
Kosketan kohtaan keskimmäiseen

Siellä tulee sydämeni rytmiltänsä rauhaisaksi
Siellä tulee sydämeni voimaltansa vahvemmaksi
Siellä käypi sydämeni sykkeeltänsä syvemmäksi
Siellä käypi sydämeni yhteydeltään yhdemmäksi

KE: Selkätanssi ja ajatuksia oppimisesta

Oli ryhmässä rytmiharjoituksia, tanssia sekä kuvien ja musiikin assosiaatioita.

Hienoin kokemus oli selkätanssi, jossa tanssittiin parin kanssa selät vastakkain. Selkätanssi synnytti seuraavanlaisia ajatuksia ja tuntemuksia:

  • Lämmin kohtaaminen
  • Herkkää läsnäoloa, toisen kuuntelua ja tunnustelua
  • Sulautumista, erillisyyden tunne katoaa
  • Jännää koskettaa näin eri tavalla kuin yleensä, tosi kivaa!
  • Kun katsoi ympärille, tuli olo että pitäisikö meidänkin tehdä jotain tuollaista kuin muut?
  • Ei tarvitse tehdä eikä keksiä liikkeitä eikä yrittää olla yhtään mitään
  • Saa leijua!

Lavastettu selkätanssi kotipihalta, kuvasta kiitos Jonille:

selkätanssia pihamaalla

Ryhmä ajautui keskustelemaan odotuksista kurssin suhteen. Se jäi päivästä aika vahvasti mieleen. Huomasin, että omaan oppimiskokemukseen vaikuttaa todella paljon oma asenne ja odotukset opittavan asian suhteen. Se joka suhtautuu oppimiseen avoimesti ja aktiivisesti, saa oppimistilanteesta varmasti enemmän irti kuin sellainen joka on valmis poimimaan vastauksia vain johonkin tiettyyn kysymykseen tai aihepiiriin liittyen.

Melkeinpä tilanteessa kuin tilanteessa voi oppia jotakin. Se edellyttää oppimiseen orientoitunutta mielentilaa. Sitähän voi harjoitella, ja oppimisalttius paranee harjoittelun myötä.

Tulkitsin, että kurssilla oli vierailtu epämukavuusalueella ja että se oli joistain tuntunut – epämukavalta! Koetan suhtautua epämukavuustilanteisiin parhaina opettajina, mutta tottahan se on, että epämukavuudensietokyvyssä on eroja. Joku menee kylmään veteen vähitellen, toinen hyppää sinne päistikkaa. Se on hyvä ottaa huomioon tällaisia ryhmiä vetäessä.

Opettajan on myös hyvä tehdä selväksi itselleen ja ryhmälle miksi jotain asiaa opetetaan. Elämää varten, tietenkin, mutta voisihan sitä toisinaan tarkentaa.

TO: Valoja ja varjoja

Missasin aamupäivän toimintaosuuden ja pääsin vain ihailemaan muiden kätten jälkeä.

Katon ja lattian väliin pingotetulle voimapaperille oli maalattu rypsiöljyllä eläväinen viidakko. Maalatut kohdat kuulsivat läpi, kun paperi valaistiin taustalta.

Muut olivat askarrelleet dioja laittamalla levyjen väliin värillistä muovikalvoa, maaleja, paperinpaloja, hiuksia, sylkeä ja ties mitä. Niitä katseltiin sitten diaprojektorilla heijastettuna. Huikeinta oli, kun jotkut diat lämmetessään alkoivat elää! Maalipisteet liikkuivat ja sylkikuplat poksahtelivat rikki. Seuraavalla kierroksella heijastettiin kaksi diaa yhtä aikaa, niiden editse liikuteltiin värillistä kalvoa ja taustalla soi mystinen musiikki. Sanoin kuvailtuna kokemus on vain hailakka vertaus siitä, miten tajunnanräjäyttävä esitys siinä hetkessä oli! Lilluin autuaan rentoutuneessa tilassa. On se jännä, miten onnelliseksi ihminen voi tulla abstrakteja muotoja ja värejä katsellessaan.

Halusin kotona tehdä omat diat ikkunakoristeiksi, mutten löytänyt sopivia materiaaleja. Tyydyin sitten vangitsemaan edes ripauksen diashown muistosta kuvankäsittelyohjelmalla.

tajunnanräjäyttävät diat

Mitä läsnäolo on?

Kun sattuu olemaan läsnä, sen kyllä tietää ja tuntee. Silloin ei tarvitse miettiä, olenkohan minä nyt läsnä tai teenkö tämän oikealla tavalla. Eihän ylipäätään ole mitään oikeaa tai väärää tapaa olla.

Läsnäolon hetkinä minulla on rauhallinen, harmoninen ja selkeä olo. Välillä se lipsahtaa ilon ja onnen puolelle. Luulisin, että silloin on kyse vieläkin syvemmästä läsnäolosta, jos niille eri tasoja voi määritellä.

Olen oppinut tunnistamaan myös eräänlaisen transsitilan, jolle nuo ilon tuntemukset ovat tyypillisiä. Transsissa ollessa on herkästi tietoinen omasta kehostaan ja ympäristöstään. Syvemmässä transsitilassa olen kokenut menettäneeni otteen tietoisesta mielestä. Silloin en siis sanoisi olevani ainakaan tietoisesti läsnä. Tuntemusta on vaikea paikallistaa, ikään kuin ei olisi missään ja on kaikkialla.

Aivan täysin en ole vielä hahmottanut, voiko sanoa olevansa läsnä, vaikka päässä virtaisikin ajatuksia. Vaatiiko täydellinen läsnäolo täydellisen ajatuksettomuuden? Se on ainakin selvää, ettei ole läsnä nykyhetkessä, jos ajatukset vaeltavat menneessä tai tulevassa.

Mutta entäpä jos päässä pyöriikin aikaan sitoutumaton idea? Entä voiko sanoa olevansa läsnä silloin, jos ajatukset liittyvät ainoastaan siihen asiaan jota tekee? Jos on esimerkiksi uppoutunut lukemaan jotakin tarinaa, onko silloin läsnä tarinassa?

Maalatessa ja soittaessa koen olevani vahvasti läsnä siinä mitä teen. Sen ei tarvitse olla mitään luomisen flow-tilaa vaan sellaista keskittynyttä tekemistä. Joskus harvoin niin käy kirjoittaessa. (Sivuhuomiona kerrottakoon, että näiden blogitekstien rustaus on enimmäkseen katastrofaalista keskittymisen ja ajatuksen alituista herpaantumista.)

läsnäolijat rannalla

Vuorovaikutustilanteissa voi erottaa erilaisia läsnäolon tasoja. Selkeää mittaristoa tuskin tähän on, mutta omaa (tai toisen) läsnäolon tasoa voi arvioida esimerkiksi sen perusteella kuinka hyvin tilanteessa huomioi toisen ihmisen ja todella kuuntelee häntä. Myös itseään on hyvä kuunnella. On meinaan kohteliasta kaikkia keskustelukumppaneita kohtaan muistaa, mitä on tullut sanotuksi.

Mutta voiko sanoa olevansa läsnä tilanteessa, jossa tietoisesti tarkkailee eri osapuolten läsnäolon tasoa?

Minkä asian suhteen läsnäolo tapahtuu? Liittyykö se johonkin paikkaan vai olotilaan vai tapahtumaan?

Miten itse koet läsnäolon?

Kuulisin todella mielelläni ajatuksiasi aiheesta!

Ensiaskeleet läsnäoloon

Läsnäolo on vallan hieno olotila. Sitä kuvataan joissain henkisissä opuksissa sellaisena tilana, jossa kokee syvää autuutta ja iloa ja rakkautta koko maailmankaikkeutta kohtaan tai peräti ykseyttä sen kanssa. Ehdottoman tavoittelemisen arvoinen tila siis!

On erilaisia tekniikoita, joiden avulla läsnäolotaitoaan voi harjoittaa. Meditaatio on niistä yksi tunnetuimpia. Viime aikoina se on pompahdellut mediassa esiin tavanomaista tiuhempaan, ja moni lienee aiheesta kiinnostunut ellei peräti kokeillut.

Odotukset läsnäolon saavuttamisen suhteen ovat korkealla, mutta ekojen kertojen meditaatiokokeiluilla ei välttämättä tunnu olevan mitään vaikutusta. Moni turhautuu ja jättää touhun sikseen. Se on varsin ymmärrettävä reaktio maailmassa, jossa vallitsee kaikki-mulle-heti-nyt -mentaliteetti.

Oikotietä onneen tuskin on, ja ensimmäisten läsnäolon pilkahdusten kokeminen voi olla kuukausien tai jopa vuosien treenin takana. On kuitenkin muutamia seikkoja, joiden tunteminen tekee läsnäoloharjoittelusta helpompaa. Ainakin itse olen kokenut ne hyödylliseksi, ja toivon että niistä on apua muillekin.

ole läsnä

Hiljaa hyvä tulee

Aloita vaikkapa tavoitteen asettamisesta itsellesi sopivaksi. Jos olet kärsimätön suorittajatyyppi ja meditaation suhteen täysin noviisi, voi jo viiden minuutin aloillaan istuminen olla selkään taputtelun arvoinen suoritus.

Kokeile vaikka heti!

Kärsivällisyys ja mahdollisen hitaan kehityksen hyväksyminen on näissä touhuissa valttia. Onnittele itseäsi siitä, että olet järjestänyt itsellesi meditaatiohetken. Eikä sillä ole niin väliä, vaikka ajatukset yhtenään päässä ravaisivatkin. Se on ihan luonnollista.

Kun rupeat saamaan itsesi kiinni ajattelusta, sekin on jo juhlan paikka. Ajatuksia voi koettaa sysiä lempeästi sivummalle ja siirtää keskittymisensä mieluummin vaikka aisteihin. Miltä nyt tuntuu? Hengitätkö lainkaan?

Fiilistele ja ota rennosti

Hetken aistiminen ja fiilistely on mielestäni yksi tehokkaimpia keinoja päästä kiinni läsnäoloon, vaikkei meditoisikaan. Sitä voi tehdä vaikka bussipysäkillä odotellessa, pyörän selässä tai vaikka vihanneksia tai halkoja pilkkoessa.

Rentoutumisestakin on apua, jos siihen pystyy. Anna kehollesi lupa veltostua, niin mielen on helpompi seurata perässä. Aloita rentouttamalla joku tietty ruumiinosa, kuten niska tai varvas. Jonain päivänä voit käydä koko kehosi läpi rentouttamalla osan kerrallaan.

Jossain vaiheessa saatat huomata mielesi käyneen tilassa, jossa ajatuksia ei ole. Hetki lienee ohikiitävän lyhyt, mutta ehdottomasti kiitollisuuden arvoinen. Olet varmasti kokenut vastaavanlaisia hetkiä jo aiemminkin elämässäsi, esimerkiksi silloin kun aivot narikassa tuijotat kaukaisuuteen. Osaat kyllä!

Tiedostaminen ja hyväksyntä

Mindfulness-meditaatiosuuntauksen yhteydessä puhutaan tietoisesta hyväksyvästä läsnäolosta. Kun muistaa lisätä läsnäolotavoitteeseensa nuo kaksi muuta sanaa, on jo paljon pitemmällä.

Ensin voi lähteä tavoittelemaan tietoisuutta eli yksinkertaisesti sitä, että kiinnittää huomiota itseensä. Niin olotilaan, aistimuksiin, tunteisiin kuin ajatuksiinkin. Huomaatko hengittäväsi? Myös ympäristönsä voi tiedostaa – miltä se kuulostaa, näyttää, haisee ja tuntuu?

Minusta tietoisena oleminen tuntuu siltä kuin tarkkailisi itseään ja tilannetta jotenkin sen yläpuolelta.

Seuraavaksi tulee tiedostettujen asioiden hyväksyntä. Ne nyt vain on otettava vastaan sellaisina kuin ne ovat tässä hetkessä. Seuraavassa hetkessä voi olla jotain muuta, mutta sillä ei tarvitse päätään vaivata. Senkun vain olet ja annat olla. Kaikki on ok.

Kuulostaa helpolta, mutta voi vietävä sentään kun tätäkin on saanut treenata. Jatketaan harjoituksia.

Kun olet saanut vähän tatsia näihin hommiin, ryhdyt varmaankin vaivaamaan päätäsi sillä, mitä se läsnäolo oikeastaan on ja miltä sen pitäisi tuntua. Avaan ajatuksiani aiheesta seuraavassa kirjoituksessa.

Ongelma-ajatuksia ja oivalluksia

Me kaikki painiskelemme pohjimmiltaan hyvin samankaltaisten ongelmien parissa.

Syytämme muita tilanteesta, johon olemme päätyneet.

Tai sitten syytämme itseämme ja olemme ankaria itseämme kohtaan.

Emme osaa hyväksyä tilannetta ja antaa anteeksi.

Vihaamme niitä, jotka ovat tehneet meitä kohtaan väärin. Esimerkiksi vanhempia, jotka eivät ole osoittaneet meitä kohtaan arvostusta. Tai kumppania, joka on pettänyt luottamuksen.

Emme suostu päästämään irti katkeruudesta.

Samaistumme ongelmiin ja annamme niille yhä enemmän valtaa, kun vellomme niissä.

Luulemme, että voimme olla onnellisia vasta kun olemme saaneet jotain. Mielellään jotain mahdollisimman suurta.

Kun kuvittelemme muiden haluavan meille pahaa tai käyttävän hyväkseen, näemme heidän käytöksessään vain sen ja käännämme selän rakkauden mahdollisuudelle.

Kaikki nuo ongelmat ovat lähtöisin tulehtuneista ajatuksista ja uskomuksista, jotka eivät meitä palvele. Ongelmat lähtevät ratkeamaan, kun tunnistaa niiden taustalla lymyävät ajatukset. Ensin riittää ihan vain niiden tiedostaminen. Vähitellen ajatuksia voi ryhtyä muovaamaan neutraalimpaan ja positiivisempaan suuntaan.

Haluan muuttua.

Tahdon antaa itselleni anteeksi.

Annan itselleni anteeksi.

Haluan hyväksyä nykyisen elämäntilanteeni sellaisena kuin se on.

Olen rakkauden arvoinen.

Sallin rakkauden tulla luokseni.

Rakastan itseäni.

Otan vastaan elämän pienetkin ilot ja olen niistä kiitollinen.

Olen kiitollinen kaikesta mitä minulla on.

light after dark

Ajatus vie oivalluksen äärelle. Tunne näyttää suunnan.

(Kiitos kuvasta.)