NLP Practitioner -kurssi veteli viimeisiään. Oli kevätjuhlapäivä. Sen kunniaksi rustasin NLP-runon, kun inspis iski aivan lounastauon loppumetreillä. Rivit vaan tulivat jostakin, ja olo oli vähän epäuskoinen: voiko tämä olla näin helppoa? Luulen kuitenkin, että luova prosessi oli alkanut jo paljon aiemmin. Avaan tässä sitä, mitä siitä luulen tiedostavani, koska tämä on hyvä esimerkki siitä, miten […]
NLP-suvivirsi
https://www.inspirationalisti.fi/nlp-suvivirsi/
Elonkoulun synnytys
Aloitan säännöllisin väliajoin blogipostauksiani kertomalla siitä, kuinka olen pyöritellyt päässäni ja muistikirjoissani epämääräisiä, mutta hämmentävästi yhä uudestaan toisiaan muistuttavia ajatuksia sen suhteen, mitä haluan työkseni tehdä. Nyt sitä on jatkunut jo ainakin viimeiset 3,5 vuotta. Tarvitsee tuskin kertoa, että toisinaan on ollut lievän turhauttavaa, kun on tuntunut siltä, että mikään ei vaan etene. Ideoita on […]
https://www.inspirationalisti.fi/elonkoulu/
Heijastuksia vuodelta 2013
Viime vuosi kaatoi niskaani vuolaan ryöpyn nöyryyttä ja rohkeutta. Monta pimeässä piileskelevää ajatusta nousi esiin, kun niitä vähän houkutteli. Niiden vanavedessä oli tunteiden turvallista tulla. Melkoinen tumman veden pato siitä aukesikin, ja annan sen yhä virrata lävitseni. Samat asiat opitaan aina uudestaan siksi, että ne voi sisäistää entistäkin syvemmin. On vapauttavaa hellittää jatkuvasta epäilyksen kierteestä […]
https://www.inspirationalisti.fi/heijastuksia-vuodelta-2013/
Löllää vähän
Mietiskelin tuossa töitä painaessani, että miksi muut ehtivät rentoutua ja juhlia itsenäisyyspäivänä. Ja usein myös iltaisin ja viikonloppuisin. Tajusin, että minulla on tämä “hoidetaan tämä mahdollisimman pian pois alta, niin ehtii relata sitten kun se on tehty” -mentaliteetti. Tai “tehdään nyt nämä vähemmän mukavat jutut ensin, jotta pääsee tekemään joitain kivoja omia juttuja.” Ihan kiva […]
https://www.inspirationalisti.fi/lollaa-vahan/
Kokonaisilmaisun oppimispäiväkirja, osa 2
PE: Hiljaista sulautumista Laitoimme nivelet liikkeelle. Tutustuimme kinesfääriin eli alueeseen johon omalla keholla ulottuu. Tunnustelimme miten ajan kokeminen muuttuu liikkeen myötä. Päivään mahtui kolme ihan huisia harjoitusta, jotka rentouttivat joko mieltä tai kehoa tai molempia intensiivisen viikon jälkeen. 1) Hiekkasäkin rullaus Yksi ryhmästä tekeytyi painavaksi ja lötköksi kuin hiekkasäkki ja muut kierittivät tämän patjoilla pehmustetun […]
https://www.inspirationalisti.fi/kokonaisilmaisun-oppimispaivakirja-osa-2/
Kokonaisilmaisun oppimispäiväkirja, osa 1
Kaikkialle sitä elämässään voi päätyä. Tällä kertaa löysin itseni Aalto-yliopiston Taideteollisen korkeakoulun (vai mikä nykyään lieneekään) Avoimen yliopiston kurssilta. Kyseisen kurssin nimi kuulosti houkuttelevalta, mutta oli niin pitkä etten muistanut sitä ulkoa vielä neljäntenäkään kurssipäivänä: KOKONAISILMAISU JA MONITAITEISET TYÖTAVAT TAIDEKASVATUKSESSA Lähdin kurssille avoimin mielin virkistämään itseäni ja kartuttamaan ideoita sekä kokemuksia luovien menetelmien käytöstä itsensä […]
https://www.inspirationalisti.fi/kokonaisilmaisun-oppimispaivakirja-osa-1/
Vuosimuistelo 2012
Vuosi 2012 kului hujauksessa ja tuntuu siltä, etten saanut oikein mitään aikaan. Tuntuuko sinustakin samalta? Näin vuodenvaihteessa lienee hyvä hetki vähän ravistella menneen vuoden tomuja yltään ja tarkistaa, onko moisilla tuntemuksilla minkäänlaista todellisuuspohjaa. Otetaanpa siis esille kynä ja paperia tai tekstinkäsittelyohjelma. Listataan kuukaudet ja kunkin alle 3-5 kohokohtaa, jotka ensimmäisenä nousevat mieleen. Niiden ei tarvitse […]
https://www.inspirationalisti.fi/vuosimuistelo-2012/
Mitä opin Koulussa?
Edellisenä viikonloppuna Lapinlahden vanha mielisairaala muuntui vertaisoppimisen Kouluksi. Tee-se-itse-koulun ideana oli, että jokainen osaa opettaa jotain hyödyllistä ja että kuka tahansa saa toimia tapahtumassa oman taitonsa opettajana. Osallistua sai myös oppilaana niin halutessaan. Olen itsekin aiemmin pyöritellyt päässäni ideaa koulusta, jossa opittaisiin niitä elämän kannalta tarpeellisia asioita, joita ei tavan peruskoulun oppituntilistaan sisälly. Niinpä olin […]
https://www.inspirationalisti.fi/mita-opin-koulussa/
GameJamit
Kävin osallistumassa Finnish GameJam 2012 -tapahtumaan reilu viikko sitten. Viikonlopun ideana oli loihtia peli tyhjästä 48 tunnissa paikan päällä muodostetun ryhmän kanssa. Se oli melkoinen haaste, ja etukäteen jänskättikin aika tavalla. Osaankohan tarpeeksi? Ei kai mun tarvi koodata? Onkohan musta muuten mitään hyötyä ryhmälle? Entä mitä jos en tulekaan toimeen niiden ihmisten kanssa? Onneksi ennakkoluuloni […]
https://www.inspirationalisti.fi/gamejamit/
Muistilista vuodelle 2012
Elämässä tapahtuu isoja mullistuksia, ja ne kaikki tuntuvat vyöryvän päälle yhtä aikaa. Eipä se mitään, on niitä jo odoteltukin! Uusi mahtava kämppä, uusi nimi, uudet työkuviot… kaikenlaista jännää! Aikeenani oli potkaista vuosi käyntiin kunnolla ja itseäni tsempatakseni tekaista Katri Mannisen “Huippuvuosi 2012” -tehtäväpaketti läpi. Noh, tein vasta kaksi ensimmäistä, mutta jo nekin olivat hyviä ja […]
https://www.inspirationalisti.fi/muistilista-vuodelle-2012/