Hiljainen kuu kiertää yön valtakuntaa
Varjojaan vaan vartioi
Metsät ja maa nukkuu viel’ talviuntaan
Kaipaus tuulessa soi

Kun ootamme taas tuota haltijaa valon
Harmautta karkottamaan
Hän halki taivahan toisi meille päivän kajon
Valkeuden soihdullaan

Synkkyyden sylistä kuuluvi laulu:
Sydämet sulattaa vois‘
Murheet sen laulajan iloksi muuttais‘
Kirkkaus onnensa tois’

Kun ootamme taas tuota haltijaa valon
Harmautta karkottamaan
Hän halki taivahan toisi meille päivän kajon
Valkeuden soihdullaan

Tähtien taa kaikuu sielujen sointu
Kaunihin kohtaa siel’ kuulijan
Vihdoin kuningatar yön nostaa viittansa tumman
Käy hän tanssiin valon haltijan

Nyt saapuvi taas tuo haltija valon
Tähtien vyö kupeillaan
Hän lumiratsullaan kantaa meille päivän kajon
Valkeuden soihdullaan
Herättää maan

~ * ~ * ~ * ~

Lupauduin kirjoittamaan joulurunon pikkujoululahjaksi. Siinä tuli esiintyä tähdet, valo ja lumi. Koska lunta ei juurikaan näkynyt, jäin haikailemaan sen perään, ja valon myös.

Oikeastaan tiesin jo heti, että halusin tehdä tästä laulun. Melodian sain päähäni nopeasti, mutta viimeisetkin sanoitukset virtasivat tajuntaani vasta talvipäivän seisauksena. Sävellys ja sovitus oli tosi mukavaa, mutta ruostuneiden soittosormien verryttely kysyi kärsivällisyyttä. Onneksi on nykyteknologia, jonka ansiosta ei tarvinnut koko biisiä osata soittaa kerralla oikein. Laulu sen sijaan on yhtä ja samaa vetoa kaikki tyynni.

Tässä se nyt on, toinen alusta alkaen itse säveltämäni laulu. Toivotan sen myötä kaikille oikein valoisaa joulunaikaa ja ensi vuotta!