Olen jo – vai olenko?

Olen jo hyvä sellaisena kuin olenkin.

Tuo ajatus on ainakin aiempaan käsitykseeni itsestäni verrattuna melkoisen radikaali. Voisinko tosiaan lopettaa jonkun täydellisen ihanne-minän jahtaamisen ja olla tyytyväinen siihen, mitä jo olen?

Voisinko olla ihan ok hyvä itseni siitäkin huolimatta, että minulla on yhä jokin ajatus, joka epäilee sen mahdollisuutta?

Voisinko sallia itselleni sen, että kelpaan ja riitän tällaisena kuin olen?

On oikeastaan aika uuvuttavaa elää sellaisen ajatuksen kanssa, että aina voisi olla vähän parempi. Silloinhan voi olla tyytyväinen vasta sitten kun on parempi. Vain huomatakseen, että siitäkin voi vielä parantaa. Lopulta ei siis ehdi olla tyytyväinen itseensä ja elämäänsä missään välissä, kun on jatkuvasti huoli huomisesta.

Voisinkohan pitää nuo molemmat ajatukset? Että voin hyvin kehittyä tästä vielä, mutta voin olla myös tyytyväinen siihen, mitä jo olen. Voin myös iloita siitä, että minulla on mahdollisuus kehittyä.

Mutta tarvitseeko minun muuttua lopulta yhtään mihinkään suuntaan? Missä määrin minun on muututtava, jotta voin olla tyytyväinen itseeni?

Tyytyväisyys itseä kohtaan kohenee yleensä silloin, kun rupeaa olemaan entistäkin enemmän oma itsensä. Kun tulee tietoiseksi siitä huikean hienosta ihmisestä, joka itse on. Kun tietää mitä haluaa ja alkaa elää ja olla sen mukaisesti eikä koeta täyttää jotakin ulkopuolelta tulevaa ihannetta. Mitä ne ihanteet edes palvelevat? Riittämättömyyden tunnetta?

Jos ajattelee, ettei ole hyvä sellaisena kuin on, niin onko loppujen lopuksi silloin edes oma itsensä? Onko silloin joku, joka haluaakin olla joku muu kuin on? Joku, joka ei edes suostu olemaan oma itsensä?

Mitäs jos vaan suostuisi siihen, että olen tällainen kuin olen. Itsehän me loppujen lopuksi määrittelemme oman kelpaavuutemme tai riittävyytemme tai hyvyytemme!

Loppujen lopuksi ajatus siitä, että olen jo juuri niin täydellinen itseni kuin vain voin olla, on minusta todella vapauttava! Turhan murehtimisen ja itsensä epäilyn sijaan voi alkaa täysillä keskittyä olennaiseen eli omana itsenään olemiseen.

Be a turtle. Like a boss.

Be yourself. Like a boss. Just like this giant turtle.

Next Post
Leave a comment

5 Comments

  1. Johanna

     /  January 27, 2014

    On tässä kyllä pointtinsa. 🙂 Mutta joissain asioissa tuntuu hyvältä idealta yrittää kehittyä. Mulla on ollut esim. nuorempana (ja vieläkin vähän) taipumusta mustasukkaisuuteen ja/tai omistushaluisuuteen ja nämä aiheuttavat kärsimystä mulle sekä mahdollisesti myös muille ihmisille. Olen kyllä päässyt niistä jo suurimmaksi osaksi, mutta vielä olisi vähäsen tekemistä jäljellä. On kiva yrittää kehittää tuollaisia puolia itsessä, mitkä voivat aiheuttaa tarpeetonta harmia, mutta itse sen varmaan jokainen määrittelee, että mitä ne asiat sitten ovat.

    Reply
    • Noora Korppi

       /  February 1, 2014

      Kiitos ajatuksia herättävästä kommentista Johanna! Itse suhtaudun (tai ainakin koetan muistaa suhtautua 🙂 ) omiin harmillisiin piirteisiin siten, että hyväksyn niiden olemassaolon. Lisäksi myös pohdin vaihtoehtoisia suhtautumis- ja toimintatapoja kehittyäkseni.

      Kaikenlaiseen vastustamiseen – olivat ne sitten omia luonteenpiirteitä, tunteita, kumppanin höpsöjä tapoja tai yhteiskunnallisia vääryyksiä – kuluu nimittäin energiaa. Siksi pyrin mieluummin keskittymään siihen, että asiat saavat olla juuri nyt kuten ovat ja siihen, mitä voin tehdä voidakseni hyvin jatkossakin.

      Kannattaa myös pohtia, mistä oma motivaatio kehittymiselle tulee. Onko se lähtöisin siitä pelosta, etten pärjää elämässä / tule hyväksytyksi tällaisena kuin olen vai siitä, että musta ois oikeastaan aika siistiä oppia vielä jotain uutta, jotta mulla ja muilla olisi täällä vielä hauskempaa? Kumpi lähestymistapa toimii itsellesi paremmin?

      Reply
      • Johanna

         /  February 2, 2014

        Kiitos! Harmilliset asiat täytyy tosiaan ensin hyväksyä, mutta sitten kun mieli on kirkas, on toivottavasti mahdollista tehdä viisaita päätöksiä sen suhteen, että mille asioille pitäisi tehdä jotain ja minkä voi antaa olla. Hyväksyminen ei tarkoita etteikö asioita voisi muuttaa, jos se tuntuu tarpeelliselta, tekee sen vaan lempeästi ja sallivasti. Meillä on varmaan melko samankaltainen ajatus tässä, jos säkin kuitenkin pohdit vaihtoehtoisia tapoja tehdä asioita pelkän hyväksymisen lisäksi. 🙂

        Mun kiinnostus taitaa tulla enimmäkseen buddhalaisista opeista ja siitä tiedosta, että kärsimystä on mahdollista vähentää. Oon koettanut pikkuhiljaa alkaa tunnistaa niitä kohtia, mitkä aiheuttavat mulle kärsimystä ja miettiä voinko tehdä niille jotain. Tähtäimessä on tätä kautta tasainen ja rauhallinen mielentila ja muiden ihmisten hyvä kohteleminen. Itseään ja omaa tapaansa katsella maailmaa voi muuttaa, jos haluaa, mutta muita ei voi ja tässä kohtaa voi tosiaan joutua hyväksymään kumppanin höpsöyden tai yhteiskunnan ongelmat. Sit vaan täytyy tiedostaa, että tässä on mahdollinen harmin aiheuttaja, jonka otan vastaan siitä huolimatta ja hyväksyn ne mielipahat, mitä siitä voi seurata.

        Mä en oikeastaan ole huolissani siitä ettenkö pärjäisi tai tulisi hyväksytyksi, vaan haluan tehdä tästä olemisesta mahdollisimman helppoa ja mukavaa siksi aikaa kun sitä kestää! Onhan se toki kiinnostavaa myös oppia uutta. Mä olen nyt ihan eri ihminen kuin vuosi-pari sitten ja on jännää nähdä mitä kaikkea tässä vielä ehtiikään tapahtua. 🙂

        Reply
        • Noora Korppi

           /  February 2, 2014

          Jep, aikalailla samoilla linjoilla taidetaan olla! Hyväksyminen ainakin suomen kielessä on sanana minun korvaani vähän haastava: se ikään kuin pitää sisällään oletuksen siitä, että kun hyväksyt jonkun asian, se on hyvä näin. Ehkä se sitä tarkoittaakin? Se ei kuitenkaan sulje pois sitä mahdollisuutta, etteikö se voisi olla parempi. Mä suhtaudun hyväksymiseen siten, että se on sellainen “oon sen kanssa ok” eli neutraali asenne.

          Lempeys ja sallivuus ovat ihan mun tän vuoden teemasanoja. Oikeastaan miellän ne yhtenä vaihtoehtona suhtautua ikäviin asioihin tai oikeastaan niiden synnyttämiin ikäviin tunnekokemuksiin. Saa olla paha mieli. Välillä pohdin myös, mikä hyvä tarkoitus kullakin kärsimyksellä on viestinään. Usein jo pelkkä ikävän tunteen tiedostaminen ja hyväksyminen saa sen lientymään nopeasti.

          Eräs viisas ystäväni heitti tähän aihepiiriin liittyen mielenkiintoisen näkökulman siitä, että tunnetasolla voi olla itsensä ja asioiden kanssa ihan ok, mutta se on järki joka kertoo, että kehittymisestä voisi olla jotain hyötyä ja iloa.

          Sun oppimismotivaatio kuulostaa ainakin mun korvaan ihan tosi mahtavalta! Olisi kiva vaihtaa näitä ajatuksia ihan kasvotustenkin joku päivä. 🙂

          Reply
          • Johanna

             /  February 5, 2014

            Toi oli hyvin sanottu ystävältä. Maalaisjärki ja viisaus, molempia saa käyttää. 🙂 Ei tarvitse jäädä paikoilleen junnaamaan, mutta ei myöskään tarvitse pakottaa itseään mihinkään suuntaan, mihin ei halua mennä.

            Olisi hauskaa joo jutustella joskus. Mullakaan ei ole mitenkään liikaa sellaisia kavereita, jotka näitä asioita pohtisivat. En ole nähnyt sun uutta kämppääkään vielä, pitäisi varmaan piipahtaa käymässä joku päivä!

Leave a Reply