Kuuntelet muttet puhu
Puhut muttet kuuntele
Et ole läsnä nyt
Et ole tätä hetkeä

Murehdit mennyttä
Stressaat tulevaa
Muita polkuja harhailet
Muttet pysy tällä tiellä

Kuinka voisit ymmärtää
Kun et näe itsekään
Sokeita kohtiasi
Kipeitä kohtiani

Ei sillä ole väliä
Ei ole väliä millään
Mene minne huvittaa
Mutta anna minun olla rauhassa

Suljen oveni
Sulkeudun maailmaani
Sukellan satuihini
Mielen syövereihin

Sinne uppoan
Suloisesti vajoan
Unenomaiseen keveyteen
Jossa olen läsnä vain minä
Ja koko maailma
Joka on yhtä kanssani

~*~*~*~

Runon synty:

En ole naismuistiin kirjoittanut runoa yhtä nopeasti kuin tuota, ehkä noin vartissa. Runo pulpahti pintaan sen hetkisen vahvan tunnetilan siivittämänä. Vaikka tekstissä puhutellaankin vain yhtä henkilöä, tulkitsen tekeleen lievästi turhautuneena vuodatuksena välinpitämätöntä ja tiedostamatonta elämäntapaa kohtaan. Sosiaalinen oleilu on toisinaan kuluttavaa, ja välillä (oikeastaan aika usein) tuntuu parhaalta olla ihan vain itsekseen.

Kun olin kirjoittanut suunnilleen yli puolet runosta, keksin että tämähän käy hyvin lyriikasta Cawlin uuteen herkempään fiilistelybiisiin. Käännöstyössä menikin sitten varmaan puolitoista tuntia, ja lopputulos on joiltain paikoin merkityksiltään erilainen kuten olettaa saattaakin. Ehkä sekin julkaistaan joskus jossakin.