Aloittaminen on välillä pirun vaikeaa. Olen tunnistanut kolme siihen kriittisesti vaikuttavaa tekijää: aikapula, alku-usva ja motivaatiopako. Kyseinen kolmikko lienee piinallisen tuttu useimmille opiskelijoille (etenkin lopputyötään vääntäville, tsemppiä heille!), luovan työn tekijöille ja mikseipä muillekin.
Aikapulassa koen ettei minulla ole tarpeeksi aikaa syventyä tehtävääni niin, että saisin sen valmiiksi asti. Hommien jättäminen puolitiehen kasvattaa entisestään stressaavaa keskeneräisten asioiden pinoa, ja jos valmista ei tule, jään paitsi myös palkitsevasta aikaansaamisen fiiliksestä.
Alku-usvalla tarkoitan sitä sumean harhailevaa olotilaa, jossa en oikein tiedä mistä lähtisin liikkeelle. Saatan kyllä hahmottaa kokonaiskuvan, mutten sitä kriittistä ensimmäistä askelta. Tilanteelle tyypillistä on, että kokonaiskuva muistuttaa valtavaa möhkälemäistä mammuttia, jonka lähestyminen on suunnilleen yhtä houkuttelevaa kuin muurahaiskekoon istahtaminen.
Motivaatiopakohan on sitä, että tekis mieli tehdä kaikkea muuta paitsi sitä mitä täytyy. Se on usein seurausta kahdesta edellisestä. Jollei, kyseessä todennäköisesti on ikävä pakkopullahomma tai inspiraation puute. Häiritsevä nakerrus takaraivossa voi kieliä myös siitä, että omalle ajalle ja rentoutumiselle on jäänyt elämässä liian vähän sijaa.
Mutta ei hätää, näihin kaikkiin ongelmiin on olemassa ratkaisuja!
Aikapulaan
- Raivaa itsellesi aikaa. Merkkaa kalenteriin tapaaminen itsesi kanssa, jolloin voit keskittyä täysin rinnoin kriittisen tehtävän tekemiseen.
- Järjestele menot. Jos ihmisiä täytyy nähdä ja asioita harrastaa, siirrä paikasta toiseen juoksemista vaativat tapahtumat samalle päivälle ja vapauta toinen tyystin itsellesi.
- Karsi muita hommia. Sano napakasti ei ja kieltäydy kaikista vähemmän tärkeistä menoista, tapaamisista ja nakeista.
- Aseta tavoite pienemmäksi. Mikäli täytyy vain tehdä vaikkei aikaa tuntuisikaan tarpeeksi olevan, muovaa tavoite mielessäsi pienemmäksi. Kahden sivun tavoitteen sijaan iloitse edes kahdesta kappaleesta. Tai kahdesta lauseesta! Sekin on jo enemmän kuin ei mitään. Älä kuitenkaan heittäydy liian löysäksi – tasapainoilu armeliaisuuden ja ankaruuden välillä on taitolaji.
- Sulje Facebook ja muut aikasyöpöt nettisivut. Siihen on olemassa apua, itse käytän Firefoxin Leechblock-lisäosaa.
Alku-usvaan
- Paloittele mammutti. Tee käsitekartta tai lista. Järjestä palat teemakategorioiden tai prioriteetin mukaan. Hahmottele isojen kategorioiden alle pienemmät osat joista ne koostuvat.
- Ota esiin kynä ja paperia. Siirry tietokoneen ääreltä pois ja kokeile vanhan koulukunnan menetelmää. Kirjoita tai piirrä mitä mieleen juolahtaa käsillä olevaan tehtävään liittyen. Postit-laput ovat myös näppärä apuväline, mikäli järjesteltävää ja lajiteltavaa syntyy paljon.
- Selitä asia ääneen itsellesi tai toiselle. Narraa joku kahvitauolle kanssasi ja pue ongelmapaikka sanoiksi. Asennoidu niin, että esität ongelman ja tarjoat sille eri ratkaisuvaihtoehtoja. Saat samalla kaverilta kommentit parhaasta lähestymistavasta. Jos sinulla ei ole kavereita, voit koettaa kumiankalle juttelua.
- Lähde liikkeelle eri suunnasta. Voit myös kokeilla mitä tapahtuu, jos aloittaisitkin sieltä mistä haluaisit aloittaa sen sijaan kuin mistä pitäisi aloittaa.
- Improvisoi häikäilemättömän kritiikittömästi. Lähde suoraan tekemään vain jotain. Älä murehdi laadusta, pidä kiinni vain siitä, että teet. Hetken sykittyäsi nojaa taaksepäin ja katso, josko tekeleestäsi saisi muokkaamalla jotain käyttökelpoistakin aikaan.
Motivaatiopakoon
- Mielikuvaharjoittele. Kuvittele aloittavasi ja fiilistele sitä. Kuvittele millainen olo sinulla on kahden tunnin päästä aloituksesta (tai aloittamatta jättämisestä!).
- Tee aloitusrituaali. Jos kyse on ylipäätään työntekoon tarttumisen vaikeudesta, kuten vaikkapa lopputyön tai blogin kirjoituksen kanssa helposti käy, voi kokeilla muodostaa itselleen työntekoon virittävän aloitusrituaalin.
- Pyydä kaveri kyttäämään. Kerro aikomuksistasi ja sovi että raportoit mitä tuli tehdyksi päivän päätteeksi. Molemminpuolinen vertaispaine toimii, kun molemmat sitoutuvat saamaan jotain aikaan. Myös vedonlyönnistä voi saada lisäpotkua itsekurin harjoittamiseen.
- Tee niitä muita asioita. Jos homma ei ole todella kiireellinen, hoitele välillä pari muuta juttua pois alta. Jos tehtävä on sellainen josta tykkäät, inspiraatio tehdä se kyllä syttyy ennen pitkää.
- Jätä se tekemättä! Mikäli asia ei ole kovinkaan tärkeä vaan pikemminkin joku mälsä nakki jonka olet hamunnut velvollisuudentunnonpuuskassasi, heivaa se mäkeen.
Aloitusniksejä saa vapaasti kokeilla ja keksiä itse lisää. Ilahtuisin mikäli kommenttiosastolle ilmaantuisi kokemuksia näistä vinkeistä tai uusia ehdotuksia testattavaksi.
(kuva)