Nähdä kotikaupunki uusin silmin

Tuntuu suorastaan höpsöltä, miten paljon kotikaupungissa onkaan vielä nähtävää, vaikka olen asustanut täällä jo ainakin 25 vuotta! Omiin kotinurkkiin ja –kulmiin ehtii turtua, kun niitä joka päivä koulu- ja kauppareissuillaan katselee. Kun reissujen tarkoitus on vain kulkea läpi ja juosta asioilla eikä hiljentää tahtia ja kerrankin katsella ympärilleen.

Sain edellisenä viikonloppuna muistutuksen siitä, että Helsingistä löytyy häkellyttävän kauniita paikkoja ja puolia. Ei tarvitse kuin hypätä polkupyörän selkään ja suhauttaa täysin päinvastaiseen suuntaan kuin minne yleensä ajelee, silmät ja mieli avoinna. On huikeaa, miten uusi ihmeellinen maailma levittäytyy eteen vain parin kilometrin päässä kotiovelta: mehtää ja puistoa, ylenpalttista vehreyttä, viehko jokivarsi ja biitsi, oivallisia piknik-paikkoja ja kallion kätkemiä väestönsuojia. Erikseen lausun kiitokset vielä erinomaisista pyöräteistä!

Retki tuntemattomaan tarjoaa vielä enemmän, kun ottaa oppaaksi paikallisen asukin. Uusi seutu saa entistäkin kiehtovammat kasvot, kun matkaa siivitetään tarinoiden voimin! Vapaaehtoisen oppaan löytäminen on toki helpommin sanottu kuin tehty. Jonkinlainen vaihtokauppa (esim. aikaa) saattaa avittaa toista osapuolta suostumaan herkemmin tähän erikoiseen ehdotukseen. Me tarjosimme vaihdossa mahdollisuuden saada äänensä kuuluviin.

Meillä tarkoitan Whose * Issues –projektiryhmää, joka on Aalto-yliopiston Creative Sustainability –opiskelijoiden omatoimisesti perustama. Projektin tarkoitus on nostaa esille kaupunkilaisten huolen- ja ilonaiheita asuinympäristöstään. Eräänä tiedonkeruumenetelmällä käytämme juurikin haastattelukävelyä (probe walk) paikallisten kanssa.

Itsehän en Aallossa enää opiskele, mutta koska olen heikkona käyttäjätutkimuksiin ja nyttemmin näköjään myös osallistavaan muotoiluun, halusin välttämättä sekaantua tähän projektiin. Alku tuntui lievän kaoottiselta, mutta ensimmäisen probe walkin tehtyäni tiesin olevani Oikeiden Asioiden äärellä.

Vierailin muutaman mukavan herttoniemeläisen kanssa Kivinokassa, joka on virkistys- ja pikkumökkeilyalue Kulosaaren ja Herttoniemen välissä. En ollut lainkaan tietoinen paikan olemassaolosta ennen visiittiämme, joten alueen ihmeellinen ihanuus tuli minulle todellisena yllätyksenä! Aivan mieletön paikka, luonnontilaista kasvillisuutta ja pikkuruisia tupia vieri vieressä mutta silti omassa rauhassaan. Kesäteatteria, tanssilavaa, uimarantaa, ympäristötaidenäyttelyä.

Miksen tiennyt siitä aikaisemmin? Ja miksi kukaan joka siellä on koskaan käynyt, haluaisi rakentaa tilalle jotain muuta? Tuo jälkimmäinen kysymys oli varsinainen syy visiitillemme. Herttoniemeläiset ja mökinomistajat halusivat esitellä meille rakkaan rentoutumispaikkansa, josta he todella välittävät ja jonka he pelkäävät menettävänsä.

Osoittautui, että ihmiset puhuvat mielellään itselleen tärkeiksi kokemistaan asioista. Kokeilimme rupattelua aluksi englanniksi (mukana ollut videokuvaajani kun on intialainen), mutta mielestäni juttu luisti ja tunnetilat välittyivät intensiivisemmin äidinkielellä.

Jutustelimme ja reippailimme ympäri niemeä reilun tunnin verran, ja aika kului sateisessa paratiisissa kuin siivillä. Oli innostavaa kuunnella, miten ympäristö kirvoitti oppaistamme muistoja ja tarinoita: synttärijuhlista, makkaranpaistosta, taiteilijoista, roinaa tupaten täynnä olevasta mökistä, jalkapalloilusta ja rikkakasveista.

Kiehtovaa miten voi päästä kurkistamaan maailmaan toisen silmin ja oppia samalla itsekin kiinnittämään huomiota asioihin, joita ei ehkä muuten tulisi edes nähneeksi. Tuntuu siltä kuin olisi elänyt hetken ennennäkemättömässä dokumenttielokuvassa, omassa kotikaupungissaan!

karma

Viimeksi kun kirjoitin ideoita lyriikkaa varten, huomasin ruudulle ilmestyneen sanan: ”karma”. Se tuijotti minua siinä raapustusteni keskellä, yhden tekstirivin päässä. Olin täydellisen varma siitä, että en ollut kirjoittanut sanaa itse, ainakaan tietoisesti.

Tutkin ympäröiviä sanoja ja pohdin, olisinko aloittanut jotain sanaa tai ajatusta ja pyyhkinyt jotain pois, jotta jäljelle jäävistä kirjaimista olisi voinut muodostua tuo sana. Mutta ei. Siinä se vain oli. Piinaavan tietoisena aiheuttamastaan hämmennyksestä.

Enkä vieläkään tiedä mistä se tuli. Tiedän vain sen, että sillä oli jokin merkitys. Jokin merkitys, joka on syvempi kuin vain se mitä sanaan ”karma” kätkeytyy.

Tämänkaltaiset yllättävät ja oudot sattumat ovat harvoin vain sattumia. Itse käsitän ne mielelläni jonkinlaisina herättelevinä tökkäyksinä. Ehkä ne näyttävät suuntaa, jonne olisi hyvä lähteä. Ehkä ne tuovat vastauksia kysymyksiin.

Karman ymmärrän itse vastauksena viime aikojen pohdintoihini, jotka voisi tiivistää seuraavasti:

Kannattaako minun aina pyrkiä toimimaan siten, että toiminnallani on mielestäni hyvät seuraukset?

Mitä jos hyvää tarkoittava tekoni keikahtaakin päälaelleen ja lopputulos on katastrofaalinen? Niin on tuskin koskaan käynyt, mutta mitä tahansa voi silti tapahtua. Voisi sattua esimerkiksi niin, että autan pummia kadulla tarjoamalla rahaa ruokaan. Hän ostaakin rahoilla viinaa ja pahoinpitelee mummon, juo itsensä hengiltä tai hyökkää kimppuuni.

Entä voisiko teollani, jonka olen tarkoittanut ikäväksi, olla hyvät seuraukset? Esimerkiksi valheellisesti mustamaalaan ystäväni seurustelukumppania. Se saa ystäväni ymmärtämään että heidän suhteensa oli oikeastikin sellainen jota hän ei halunnut, ja erottuaan hän on paljon onnellisempi. Myöhemmin ystäväni tosin voi saada minut kiinni valheesta, jolla olenkin loppujen lopuksi vain kaivanut kuoppaa itselleni ja ystävyyssuhteellemme.

Tuo jälkimmäinen kysymys tekojen ikävistä tarkoituksista on mielestäni valaiseva. En tähän hätään osaa keksiä vakuuttavia perusteluja sille, mikä oikeuttaisi minut toimimaan arkipäiväisissä tilanteissa tahallisen ikävästi itseäni tai muita kohtaan. Vaikka takaisin lyöminen voi tuntua hetken aikaa hyvältä, se alkaa pian kaduttaa.

Entäpä hyvien tekojen tekemättä jättäminen? Mielestäni niitä ei ole perusteltua jättää tekemättä vain siksi, ettei lopputuloksesta ole varmuutta – tai ettei sillä ole mitään väliä. Onko ilahduttamisen pihtaamiseen mitään muuta syytä kuin oma laiskuus, joka pohjimmiltaan saattaakin olla neutraaliuden kaavasta poikkeamisen pelko? Kaikki eivät ole tottuneet ottamaan vastaan (eivätkä liioin antamaan) välittämistä, joten hyvätkin elkeet voivat tulla torjutuiksi. Siinäpä vielä toinen syy pelätä ja jättää välittämättä!

Elämä täällä muiden keskellä muodostuu monenkirjavasta syiden ja seuraamusten sotkusta. Sen liiallisesta miettimisestä saan ainakin itse vain päänsärkyä. Otankin siis tuon huomiota kerjänneen karman mielelläni muistutuksena siitä, miten täällä kannattaa olla ja elellä.

Muutenkin paras fiilis itselleni syntyy siitä, kun toimin itseni ja muiden kannalta parhaaksi katsomallani tavalla. Ei se tietenkään aina onnistu, ja välillä tulee eteen kiperiäkin valintoja. Mutta minkä taakseen jättää, sen edestään löytää, mikäli karman logiikkaan on uskominen. Ja mitä enemmän siihen uskoo (tai kiinnittää huomiota), sitä varmemmin se toteutuu.

Elon pyörä

Eikä muuten tainnut olla sattumaa sekään, että eksyin tämän kirjoituksen lomassa feisbuukkiin. Siellä ajauduin tutun tutun bändin sivuille, josta tiesin entuudestaan lähinnä vain nimen. Bändisivulta löytyi yksi biisi: The Slash of Karma. Sieltä se taas iski.

(kuva)

Verkkoyhteisön viisi elementtiä, osa 5: Virtuaalinen areena

Verkkoyhteisö vaatii syntyäkseen virtuaalisen kohtaamispaikan tai areenan, jonka kautta ihmiset voivat olla verkossa vuorovaikutuksessa keskenään. Sellaisia ovat esim. Facebook, Twitter, wikit ja blogit. Hauan kuitenkin heti kättelyssä korostaa, että sivusto tai sen ympärille rakennettu palvelu ei vielä yksinään riitä. Yhteisöllisyyden tunteen syttymiseen vaaditaan myös tietynlaisten sosiaalisten suhteiden kehkeytyminen ja yhteiset intressit, joista kirjoitin aiemmissa osissa.

Onhan se tekninen alusta keskeisessä roolissa silti, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Muinaisimpia esimerkkejä virtuaalisista areenoista, joilla verkkoyhteisöllisyys puhkesi kukkaan jo 90-luvulla ovat sähköpostilistat, uutisryhmät ja IRC. Kaikkien käyttöliittymät olivat alun alkaen pelkästään tekstipohjaisia, mikä saattaa nuoremmille digiajan kasvateille olla täysin käsittämätön ajatus.

Itsehän löysin 90-luvun lopulla auttamattoman koukuttavan tarinankerrontapohjaisen roolipelichatin kiss.fm:n sivuilta. Silloin en edes tiennyt pelin ympärille muodostuneen tiiviin vuorovaikutuksen edustavan verkkoyhteisöllisyyttä parhaimmillaan. Legendaarinen Kissin chatti lienee jo kuollut ja kuopattu, mutta niiltä ajoilta jäi ystäviä, joihin yhäkin olen ajoittain yhteydessä – kiitos uusien virtuaalisten areenojen.

Nykyiset virtuaaliset areenamme eli verkkopalvelut painelevat historiallisiin verrokeihinsa nähden aivan eri sfääreissä sosiaalisuuden ja erinäisten asioiden jakamisen mahdollisuuksien suhteen. On jo edellä mainittuja blogeja ja wikejä sekä sosiaalisia verkostoitumispalveluita, on Habbo-hotellia ja World of Warcraftia.

Palvelun luonteesta ja tarkoituksesta toki riippuu se, mitä teknisiä ominaisuuksia siltä odotetaan. Mikäli kyseessä on sisällön jakamiseen ja käyttöön keskittynyt palvelu, ovat sen nopeus ja hakutoiminto avainasemassa (kuten YouTubessa). Missä tahansa sosiaalisessa palvelussa yhteisöllisyyden kannalta keskeisiä ominaisuuksia ovat käyttäjätilit ja usein myös profiilisivut. Käyttäjätilien kautta pystytään tarkastelemaan kuka on mitäkin sisältöä jakanut ja profiilit kertovat kiintoisaa lisätietoa käyttäjästä. Etenkin sosiaaliseen verkostoitumiseen keskittyneet palvelut, kuten Facebook ja LinkedIn ovat suorastaan rakentuneet käyttäjäprofiilisivujen ympärille.

Ei pidä väheksymän myöskään palveluiden käytettävyyttä. Ihmiset lähtökohtaisesti haluavat olla keskenään vuorovaikutuksessa ja jakaa jännittävää sisältöä ja keksivät kyllä keinot käyttää käytettävyydeltään kehnompaakin palvelua tarpeitaan täyttämään.  Massat lähtevät kuitenkin helposti lätkimään mikäli toisaalta löytyy helpompia ja miellyttävämpiä palveluita joilla pystyy toteuttamaan saman asian.

Nostanpa tässä yhteydessä esiin vielä myös verkkoyhteisöllisyyden uuden ilmenemistavan, josta on mm. tutkija Danah Boyd kirjoittanut. Tämän päivän palvelukirjo rupeaa olemaan jo niin valtava, että ihmiset eivät ole enää vain yhden ja ainoan sivuston uskollisia käyttäjiä – ja onhan heillä toisaalta useita eri kiinnostuksenkohteitakin. Eri aiheille on eri foorumeita tai areenoja ja käyttäjät hajaantuvat moneen paikkaan. Se mikä tällaisessa tilanteessa luo silti yhteisöllisyyden tunnetta on muiden käyttäjien tunnistaminen. On siis hyvä ajatus pitää samaa nikkiä useammassa eri palvelussa, jos haluaa vanhojen tuttujen löytävän itsensä uusistakin paikoista.

Verkkoyhteisön viisi elementtiä, osa-4: Vuorovaikutus

Vuorovaikutus – mikä ihanan laaja otsikko. Mutta jospa pitäydytään tarkastelemassa sitä vain verkkoyhteisön perspektiivistä. Siellä, kuten oikeassa maailmassakin, vuorovaikutuksen motiivina on sosiaalisten tarpeiden täyttäminen, kuten vaikkapa tutustuminen ja suhteiden solmiminen tai jaetusta tiedosta keskustelu. Useaan suuntaan kimpoileva, usein toistuva kommunikaatio sykäyttää verkkoyhteisön eloon!

Verkkoyhteisön jäsenet ovat kautta aikain vuorovaikuttaneet keskenään ensisijaisesti nettikeskusteluin. Tekstiä ruudulla, hymiöillä tai ilman, jossain on jopa käytetty tähti-notaatiota toiminnan ilmaisuun, kuten: *läppäisee sinua turskalla*. Tekstiä on viuhunut edestakaisin sähköpostilistoilla, uutisryhmissä, irkissä, chateissa tai keskustelufoorumeilla. Nykyään suosituiksi ovat kohonneet myös blogit, mikroblogit (kuten Twitter), wikit ja erinäiset yhteisöpalvelut, kuten vaikkapa Facebook.

Uusien monimuotoisten palveluiden myötä myös vuorovaikutuksen muodot ovat muuttuneet tai pikemminkin saaneet uusia piirteitä. Verkosta löytyy tätä nykyä tekstimassojen lisäksi valtaisat määrät käyttäjien tuottamia ja jakamia kuvia, videoita ja äänitallenteita. Sivustosta riippuen sisältöjä voi jakaa eteenpäin, suositella, arvostella ja kommentoida. Joissain sisällöntuotantoon keskittyvissä yhteisöissä käyttäjät voivat vaikkapa kisailla aktiivisimman tuottajan tai arvostelijan tittelistä.

tahtei

Eikä unohdeta myöskään pelaamista, tuota vuorovaikutusmuodoista monitahoisinta. Pelejä löytyy joka lähtöön nettipokerista minigolffiin ja fantasiamaailmoissa seikkailuihin.

Oli vuorovaikutuksen muoto mikä tahansa, on julkisen tekstipohjaisen kommunikointimahdollisuuden tarjoaminen verkkoyhteisön elinehto. Muilla keinoin kun voi olla hieman hankalaa (joskin varmaan ihan mahdollista) täyttää kaikkia sosiaalisia tarpeita.

Ainut tekstin kanssa kilpaileva vaihtoehto, joka mieleeni tulee, on puhe, joka nykyään kantautuu verkon ylitse lähes reaaliajassa. Ehkäpä jossain verkon kolkassa on jo aktiivisesti kokoontuva nettipuhelukommuuni? Luultavasti videoita vaihtamalla voisi myös jonkinlaista yhteisöllisyyden ja ystävyyden tuntua synnyttää, mutta onhan se hieman hitaampaa niin.

Otan kommenttiosastolle mielelläni vastaan lukijakuntani kokemuksia uusista ja vanhoista verkkovuorovaikutuksen tavoista!

Verkkoyhteisön viisi elementtiä, osa 3: Sosiaaliset suhteet

Ihmissuhteet ja sosiaalisuus on ihmiselämän suola (paitsi erakoilla, mutta koska he eivät muutenkaan kuulu yhteisöihin, heidät voi tässä tapauksessa unohtaa). Sosiaalisista suhteista on syytä pitää huolta myös verkossa, mikäli tavoitteena on synnyttää yhteisöllisyyden tunteita.

Yhteisöllisyyden tunnehan tarkoittaa käytännössä sitä, että yksilö tuntee kuuluvansa osaksi yhteisöä. Mutta mistä tämä tunne pohjimmiltaan kumpuaa?

Sosiaalisten tarpeiden täyttyminen

Sosiaaliseen kanssakäymiseen osallistuminen ja jo pelkästään sen vierestä seuraaminenkin muovaa kokemusta yhteisöllisyyden tunteesta. Kun yhteisö vastaa yksilön sosiaalisiin tarpeisiin, yksilö kokee tämän hienon (tai ehkä joidenkin mielestä hyvinkin arkipäiväisen ja huomaamattoman) yhteisöön kuulumisen tunteen.

Yksilön sosiaalisia tarpeita ovat:

  • Joukkoon kuuluminen
  • Sosiaalisen (ns. “henkisen”) tuen jakaminen
  • Ystävälliset suhteet
  • Tarve saada hyväksyntää ja tunnustusta

Etenkin näistä viimeinen eli tarve saada hyväksyntää ja tunnustusta kannustaa ihmisiä osallistumaan verkkoyhteisöissä tiedon ja tuen jakamiseen. Sitä kautta he kokevat olevansa hyödyksi ja ansaitsevansa yhteisön arvostuksen.

loove
Edellytykset sosiaalisuudelle

Verkkoympäristön ja tämän kasvotusten tapahtuvan maailman välillä on yksi olennainen ero, joka vaikuttaa olennaisesti yhteisöllisyyden tunnun syntymiseen: netissä juttukumppanista näkee ja kuulee huomattavasti pienemmän osan kuin fyysisesti vieressä istuvasta kaverista.

Jotta verkossa päästäisiin niinkin pitkälle kuin sosiaalisten tarpeiden täyttymiseen, täytyy sosiaalisuutta tukevan perustan olla kunnossa.

Verkossa sosiaalisuuden ja yhteisöllisyyden kehittymistä tukevat:

  • Käyttäjien tunnistaminen
  • Luottamus
  • Käyttäytymisnormit

Käyttäjien tunnistaminen hoituu usein siten, että kukin käyttäjä esiintyy keskusteluissa omalla nimellään tai nimimerkillä. Usein on mahdollista liittää käyttäjätiliinsä myös oma kuva tai avatar, joka helpottaa tunnistamista entisestään. Palvelusta riippuen itsestään voi kertoa profiilisivulla yhtä jos toistakin jännää tai jättää kertomatta.

Mitä totuuden- ja johdonmukaisemmin ihmiset verkossa esiintyvät, sitä helpompi heihin on luottaa. Hyvänä esimerkkinä tästä toimikoon blogaajat: jo vuoden mittaisella säännöllisellä bloggauksella pystyy vakuuttamaan lukijakuntansa asiastaan. Luotettavuutta lisää myös sisällöstä vakuuttuneiden seuraajien määrä.

Verkkokeskusteluissa kuulee harvemmin toisten äänenpainoja tai näkee eleitä, joten sanansa on osattava asetella naamatusten tapahtuvaa rentoa jutustelua huolellisemmin. Joku saattaa pahastua sarkastisesta kommentista, joka on unohdettu höystää hymiöllä ja toinen imaista hernepellon sieraimeensa ymmärtäessään jonkun yleispäteväksi tarkoitetun tokaisun henkilökohtaisena arvosteluna. Siksi yhteisöillä on usein myös omat käyttäytymissäännöt (kuten esim. Flickerillä), joita on yhteisen kivan nimissä syytä noudattaa.

Verkkoyhteisön viisi elementtiä, osa 2: Yhteinen tarve

Yhteisöihin kuuluvilla ihmisillä on jotakin yhteistä. Verkkoyhteisöissä tuo jäseniä yhteen tuova tekijä on useimmiten yhteinen kiinnostuksenkohde. Mikäli verkkoyhteisöön kuulumisen syitä ruvetaan tonkimaan vielä syvemmältä, todetaan että yhteisöön hakeutuvilla ihmisillä on tarpeita, jotka verkkoyhteisön avulla voidaan täyttää.

Mutta minkälaisia nämä tarpeet ovat? Kun tiedetään, että verkkoyhteisöt ja niitä tutkivat tutkijat ovat kaikki luoteeltaan hyvin erilaisia, ei liene yllätys, ettei  verkkoyhteisöönkuulumistarpeista vallitse varsinaista konsensusta. Kuitenkin tutkimuksesta toiseen vilahtelee kolme vahvaa ja yleisintä tarvetta, jotka ovat:

  1. Tiedon vaihtaminen
  2. Viihde
  3. Sosiaaliset tarpeet

Tiedon vastaanottaminen ja jakaminen on yksi yleisimpiä tarpeita, jonka ympärille verkkoyhteisöt rakentuvat. Jäsenten yhteiset kiinnostuksenkohteet ovatkin tässä kohdin hyvin kiinnostavia, sillä yhteisössä vaihdettu tieto liittyy juurikin niihin. Kiinnostuksenkohteena on usein harrastus, kuten vaikkapa pitsin nypläys, perhokalastus, puutarhan hoito tai lentokoneiden bongaus. Toisaalta yhteinen kiinnostuksenaihe voi olla sidoksissa myös kulttuuriin, uskontoon, terveyteen tai vaikkapa sosiaaliseen statukseen.

tarvekartta

Viihde tässä tarvevalikoimassa viittaa ihmisten tarpeeseen viihtyä, johon tietokoneen (tai kännykän) räpläys ja nettisurffailu tarjoavat tänä päivänä yhden helpoimmista vaihtoehdoista. Porukka viettää tyytyväisenä vapaa-aikaansa selaamalla heitä huvittavaa (mahdollisesti yhteisön tuottamaa) sisältöä ja jakavat hupsuja kuvia ja videoita samanhenkisille tutuilleen. Asiapitoisista sivustoistakin tulee heti vetovoimaisempia, kun sekaan ujutetaan ripaus huumoria, vaikkapa keskustelupalstalla häärivän vitsiniekan muodossa. Koukuttavuudessa aivan omaan luokkaansa nousevat yhdessä pelattavat ja koettavat pelit, ja kukapa meistä olisi välttynyt kuulemasta (tai peräti tuntemasta) World of Warcraft -addikteista.

Sosiaaliset tarpeet ajavat luonnollisesti sosiaalisia otuksia keskinäiseen kanssakäymiseen. Ne eivät ehkä ole niitä ensimmäisiä tai ainakaan tiedostetuimpia syitä kuulua yhteisöön, mikäli jäseniltä syitä siihen kuulumiseen kyseltäisiin. Kuitenkin ihmiset antavat arvoa yhteisössä muodostuville ystävyyssuhteille sekä sen muille jäsenille, kuten myös sille, että heidät itsensä tunnustetaan osaksi yhteisöä.

Yhteisöllisyyttä ylläpitävistä sosiaalisten suhteiden ja tarpeiden täyttymisen edellytyksistä riittää kerrottavaa enemmänkin, joten niihin paneudutaan tarkemmin seuraavassa osassa.

Verkkoyhteisön viisi elementtiä, osa 1: Ihmiset

Yhteisö, oli se sitten verkossa tai sen ulkopuolella, on pohjimmiltaan ryhmä ihmisiä, joilla on jotain yhteistä. Tarkastellaanpa siis alkajaisiksi tässä verkkoyhteisön elementtejä syvällisemmin luotaavassa kirjoitussarjasssa verkkoyhteisön ihmisten määrään ja rooleihin liittyviä seikkoja.

Paljon ihmisiä = paljon yhteisöllisyyttä?

Joissain piireissä ollaan sitä mieltä, että ihmisiä tarvitaan “kriittinen massa”, jotta yhteisö voi todella herätä henkiin. Kriittisellä massalla viitataan siihen ihmispaljouteen, joka tuottaa verkkoon yhteisön kiinnostuksenkohteen ympärille riittävästi sisältöä, juttelua ja pöhinää. Väitän kuitenkin, ettei koolla ole tässä suhteessa merkitystä. Jo muutaman reippaan ja räväkän ihmisen porukka voi synnyttää eloisan yhteisön. Mielestäni ihmismäärää olennaisempi mittari (varsinkin verkkoyhteisön syntyhetkellä) on juurikin aktiivisuuden määrä. Kun yhteisössä tapahtuu ja sieltä saa vastauksen kysymyksiinsä silloin kun sitä kaipaa, yhteisö antaa itsestään toimivan ja eläväisen vaikutelman. Jos muuten olet tästä kriittisen massan tärkeydestä eri mieltä, jätäpä kommenttia, niin päästään keskustelemaan aiheesta!

Heitän kehiin vielä yhden edellistä valottavan esimerkin. Kuvitellaan, että olet etsimässä niksejä piparkakkutalon rakentamiseen. Suosikkihakukoneesi avituksella päädyt kahdelle eri foorumille. Vertaillaanpa hieman, minkälaisia fiiliksiä foorumeilla vierailu voisi herättää:

Keksikerho (100 käyttäjää, 10 viestiä)

“Haloo, kuuleeko täällä kukaan? Kävin läpi nuo 10 viestiä enkä löytänyt vastausta ongelmaani. En kyllä viitsi edes jättää viestiä tänne, kun paikka vaikuttaa niin kuolleelta.”

“Miksi täällä edes on noin monta käyttäjää? Juttelevatko ne kaikki jossain vain salaa keskenään?”

“En minä edes tunne noista ketään!”

“Lukevatkohan ne kuitenkin viestejä? Entä jos kysynkin jotain tyhmää? Sitten sata ihmistä nauraa minulle enkä saa edes tietää sitä!”

Pipariporukka (10 käyttäjää, 100 viestiä)

“Onpa paljon viestejä, vastaus kysymykseeni löytyy melko varmasti täältä! Vaikkei löytyisikään, joku aktiivisista päivystäjistä kuitenkin vastaa nopeasti.”

“Käyttäjiä on melko vähän, onkohan niillä joku sisäpiiri? Onneksi porukkaan on helppo tutustua etukäteen heidän viestiensä kautta.”

“Onkohan tuo foorumin nimi nyt aivan paras mahdollinen?”

Tästä siis opimme, että ihmisten läsnäolo ja aktiivisuus tekee foorumista kuin foorumista houkuttelevan. Vaikka esimerkki kärjistäen esittääkin pienen foorumin isoa parempana, usein isojen monien käyttäjien foorumeiden ehdottomana etuna on sen aktiivisten (ja potentiaalisesti aktiivisten) käyttäjien valtava massa. Parhaimpia esimerkkejä suuren joukon voimasta ja viisaudesta on webbiin käytättäjiensä rakentama tietosanakirja Wikipedia.

Ryhmä rooleja

Yhteisön jäsenillä on erilaisia rooleja. Verkkoyhteisöissä roolijako pohjautuu usein porukan osallistumistapoihin ja -aktiivisuuteen. Sekaan mahtuu hiljaisia tapahtumia seuraavia luuraajia (eng. lurkers), aktiivisemmin osallistuvia vakikävijöitä, keskustelua edistäviä ja tarvittaessa kaitsevia moderaattoreita sekä yhteisön todellisena moottorina porskuttavia yhteisöjohtajiakin. Roolien edustajien suhteellinen määrä vaihtelee yhteisökohtaisesti, mutta yleisesti ottaen epäaktiivisten luuraajien osuus on suurin, seuraavaksi eniten on vakkareita, moderaattoreita on muutamia ja yhteisöjohtajia yksi (joskus parikin). Toki näiden välimuotojakin ilmenee, ja sama henkilö voi yhteisöön kuulumisensa aikana seilata useiden eri roolien välillä.

Edellä esitetty jako on peräisin 2000-luvun alkupuolelta (esim. Kimin ja Preecen toimesta). Hieman nykyaikaisempaa osallistumistyyppejä kuvaavaa jakoa on ehdottanut Forrester Research, jonka sosiaalisen median osallistumisen tikapuumalliin lienee yksi jos toinenkin jo törmännyt. Tätä mallia tarkasteltaessa on kuitenkin muistettava, että rooleja on ammennettu ei-välttämättä-niin-yhteisöllisistäkin verkkopalveluista, vaikka yhtäläisyyksiä yhteisöiden jäsenten toimiinkin varmasti löytyy. Heidän mallinsa mukaan osallistujatyyppejä on seitsemän erilaista:

  1. luoja eli aktiivinen sisällöntuottaja
  2. keskustelija eli statuspäivittäjä
  3. kriitikko, joka arvioi muiden tekemisiä
  4. keräilijät eli uutiskyttääjät ja tägääjät
  5. liittyjät, joilla on profiili sosiaalisilla verkostosivuilla
  6. katselijat eli sisällönkuluttajat
  7. epäaktiiviset, jotka eivät tee mitään edellä mainittua

Näistä kolme ensimmäistä edustavat aktiviteetteja, joita sekä vakkarit, moderaattorit että yhteisöjohtajat harrastavat. Loput (epäaktiivisia lukuun ottamatta) kuvaavat mielestäni lähinnä luuraajien touhuja. Forresterin tutkimuksesta käy ilmi prosentuaaliset osuudet siitä, kuinka suuri osa ihmisistä heittäytyy kuhunkin aktiviteettiin kuukausittain. Karkeasti voidaan siis todeta, että sisällöntuottajia on noin 30% nettihengaajista ja että 70% heistä on sivustaseuraajia.

Mikä rooli kuvaa omaa nettikäyttäytymistäsi parhaiten? Kerro se kommenttiosastolla ja astu rohkeasti luuraajan kaapistasi ulos!

GameJamit

Kävin osallistumassa Finnish GameJam 2012 -tapahtumaan reilu viikko sitten. Viikonlopun ideana oli loihtia peli tyhjästä 48 tunnissa paikan päällä muodostetun ryhmän kanssa. Se oli melkoinen haaste, ja etukäteen jänskättikin aika tavalla. Osaankohan tarpeeksi? Ei kai mun tarvi koodata? Onkohan musta muuten mitään hyötyä ryhmälle? Entä mitä jos en tulekaan toimeen niiden ihmisten kanssa?

Onneksi ennakkoluuloni ja hätäilyni osoittautuivat täysin turhiksi – lukuun ottamatta sitä, että ounastelin edessä olevan melko uneton viikonloppu. Ehdottomasti paras poikkeama ennakko-odotuksiini muodostui jo aivan tapahtuman alkumetreillä: ajauduin siihen ainoaan ryhmään, joka tehtaili korttipeliä! Se oli iso huojennus, sillä täytyy myöntää etten varsinaisesti kaivannut kokemusreppuuni taas yhtä liian tiukalla aikataululla toteutettua softaprojektia.

Ryhmämme koostui kolmesta pelisuunnittelijasta eli minusta ja TaiKissa (vai mikä se Aallon taidepuoli nykyään onkaan) alaa opiskelevasta parivaljakosta. Vaikkei oma pelisuunnitteluhistoriani vielä mittava olekaan, huomasin pysyväni täysin vaivattomasti muun ryhmän ajatuksenjuoksussa mukana, oli sitten kyseessä pelimekaniikan hienosäätö tai projektin skouppaus. Se oli jopa hieman häkellyttävä havainto, sillä en oikeastaan koskaan aiemmin ole identifioinut itseäni pelisuunnittelijaksi!

Pelintekijäpersoonastani putkahti riemukseni esille vielä toinenkin, taiteellisempi puoli, joka tulikin todella tarpeeseen. Piirsimme, vesivärelöimme ja photaroimme pelin korttien kuvituksia läpi yön ja yhtäjaksoisesti varmaankin lähemmäs 20 tuntia. Taiteilutyön määrä oli aivan naurettava, mutta lopputulos oli sen mukaisesti silmää hivelevä ja pitkälti valmiin oloinen.

GameJamin teema oli tänä vuonna Ouroboros eli häntäänsä syövä käärme. Teema ilmentyy pelissämme elämän syklisenä kiertokulkuna, mitä myös pelimme nimi Samsara kuvaa. Tavoitteena Samsarassa on päästä irti uudelleensyntymisen syklistä eli kohota Nirvanaan tai laskeutua Narakaan, jossa sielut korvennetaan puhtaiksi synneistään. Pelaajat tekevät vuorollaan hyviä tai pahoja tekoja, jotka karman lakien mukaan johtavat kohti ansaittua loppua. Pelin hauskin puoli on mielestäni se, että hyviä ja pahoja tekoja ei ole ennalta määritelty vaan pelaajien tulee itse keksiä ja kertoa, mitä ne ovat. Jo testikierroksilla ryhmästämme kirposi hulvattomia tarinoita.

Oli huimaa, miten lyhyessä ajassa saimme aikaan niinkin toimivan pelin! Testausta se vielä jonkin verran vaatisi, mutta mielestäni nykyinen versio on jo aivan kilpailukykyinen kaupan hyllyllä myytävien kanssa, jopa parempikin kuin monet muut. Tässä vielä pelin idean isän eli Jaakon tekemä esittelyvideo (äänetön sellainen):

Mikäli innostuit, Samsaraa voi kokeilla ihan itsekin ja ilmaiseksi. Hae GameJamin sivuilta ohjeet ja tulostettavat kortit, leikkele kortit erilleen ja sujauta korttisuojiin (joita saa esim. Fantasiapeleistä). Kommentit ja kokemukset pelistä ovat erittäin tervetulleita!

Verkkoyhteisön rakennuspalikat

Verkkoyhteisöiden olemassaoloon ja määrittelyyn on olemassa karkeasti ottaen kolmenlaisia näkökantoja:

  • Lavea: Verkkoyhteisöjä syntyy, kun ihmiset, joilla on samanlaiset kiinnostuksenkohteet, ovat vuorovaikutuksessa verkossa.
  • Kielteinen: Ei verkossa mitään yhteisöllisyyttä voi esiintyä.
  • Maltillinen: Verkkoyhteisöjä syntyy, kun tietyt edellytykset täyttyvät.

Koska kandintöikseni tutkin verkkoyhteisöllisyyden syntymistä, oli asian tarkastelu viimeisestä näkökulmasta hedelmällisintä, ja mielestäni se muutenkin on noista määritelmistä järkeenkäyvin. Selasin läpi lukuisia määritelmiä, joiden pohjalta muodostin oman tulkintani siitä, mikä verkkoyhteisö on:

“An online community is a group of people who share a common need, engage in repetitive interaction online with each other, and feel the sense of community within the group.”

Lainaus on suoraan dipastani, tässä vielä sama suomeksi:

“Verkkoyhteisö on ryhmä ihmisiä, joilla on yhteinen kiinnostuksenkohde, jotka ovat keskenään säännöllisessä vuorovaikutuksessa internetin välityksellä, ja jotka kokevat ryhmässään yhteisöllisyyden tunnetta.”

Määritelmä antaa jo jonkinlaista osviittaa sille, minkälaisissa olosuhteissa verkkoyhteisö voi muodostua. Tutkimukseni paljasti, että verkkoyhteisön syntymiseen vaaditaan viisi peruselementtiä:

  1. Ryhmä ihmisiä
  2. Yhteinen tarve
  3. Suhteet
  4. Vuorovaikutus
  5. Virtuaalinen areena

Online Community

Ryhmä ihmisiä muodostaa yhteisön sydämen. Yhteinen tarve, joka verkkoyhteisöissä usein on kiinnostuspohjainen, ajaa heidät yhteen. Yhteisön jäsenten välille syntyvät suhteet ja niihin liittyvät tuntemukset puolestaan vaikuttavat kovasti yhteisöllisyyden tunteen syntymiseen. Suhteiden syntymistä varten puolestaan tarvitaan vuorovaikutusta. Koska tämä kaikki tapahtuu sähköisessä maailmassa, tarvitaan jonkinlainen virtuaalinen areena, “paikka” tai useampia, joissa yhteisön jäsenet voivat kohdata.

Jokaisesta rakennuspalikasta riittää kerrottavaa ainakin yhden blogipostin verran, joten voitte odottaa niiden ilmaantuvan tänne lähitulevaisuudessa.

(Kuvan olen koonnut itse, naamoista menee krediitit Antti Ruposelle.)

Sosiaalisen median määritelmä

On paljon luvattu, että minä tässä nyt pystyisin antamaan yleispätevän määritelmän sille, mitä sosiaalinen media on. Siksi en edes yritä vaan tyydyn kertomaan, mistä kulmasta minä ja tämä blogi somea tarkastelemme. Kyseisen määritelmän muodostaminen on nimittäin tuottanut päänvaivaa monelle muullekin ja tuottaa edelleenkin. Törmäsin tähän ilmiöön taannoin dippaa vääntäessäni, kun pahaa-aavistamatta lähdin avaamaan työssäni, mitä sosiaalisella medialla tarkoitetaan; sain käyttää kolme kokonaista työpäivää löytääkseni määrittelyt, jotka mielestäni olivat kelvollisia. (Mikäli kiinnostuit, lue lisää dipastani, sivuilta 17-18.)

Nyt kaksi vuotta myöhemmin sohaisin varovaisesti Googlella samaan pesään, ja löysin ilokseni hyvinkin nopeasti Sanastokeskus TSK:n määritelmän, joka käy oivasti yksiin omien näkemysteni kanssa. Se kuuluu näin:

“Sosiaalinen media on tietoverkkoja ja tietotekniikkaa hyödyntävä viestinnän muoto, jossa käsitellään vuorovaikutteisesti ja käyttäjälähtöisesti tuotettua sisältöä ja luodaan ja ylläpidetään ihmisten välisiä suhteita.”

Sosiaalista mediaa kuvataan myös prosessina ja kulttuurillisena ilmiönä, etenkin sitä tutkivissa piireissä. Kansan suussa sosiaalisella medialla viitataan usein “paikkaan” eli sosiaalisen median verkkopohjaiseen palveluun jossa vuorovaikutus tapahtuu. Se lienee vain luonnollista seurausta siitä tosiseikasta, että ennen virtuaalisia ympäristöjä ihmiset ovat tottuneet tapaamaan toisiaan yksinomaan fyysisissä paikoissa.

“Paikka” ei kuitenkaan yksin riitä, sillä sosiaalisessa mediassa tarvitaan myös sosiaalisuutta ja mediaa, kuten yllä annettu määritelmäkin jo vihjaa. Sosiaalisen median perusolemuksen voikin mielestäni kiteyttää näihin kolmeen elementtiin:

1) Käyttäjälähtöisesti tuotettu sisältö, kuten teksti, kuva, ääni ja video.

2) Käyttäjien välinen vuorovaikutus, kuten keskustelu, arviointi ja kiinnostavan sisällön jakaminen.

3) Edelliset mahdollistava teknologia, kuten internet, verkkoselaimet, sosiaalisen median sivustot ja sisällötuotannon välineet.

sosiaalisen median palikat