Tuntuu suorastaan höpsöltä, miten paljon kotikaupungissa onkaan vielä nähtävää, vaikka olen asustanut täällä jo ainakin 25 vuotta! Omiin kotinurkkiin ja –kulmiin ehtii turtua, kun niitä joka päivä koulu- ja kauppareissuillaan katselee. Kun reissujen tarkoitus on vain kulkea läpi ja juosta asioilla eikä hiljentää tahtia ja kerrankin katsella ympärilleen.
Sain edellisenä viikonloppuna muistutuksen siitä, että Helsingistä löytyy häkellyttävän kauniita paikkoja ja puolia. Ei tarvitse kuin hypätä polkupyörän selkään ja suhauttaa täysin päinvastaiseen suuntaan kuin minne yleensä ajelee, silmät ja mieli avoinna. On huikeaa, miten uusi ihmeellinen maailma levittäytyy eteen vain parin kilometrin päässä kotiovelta: mehtää ja puistoa, ylenpalttista vehreyttä, viehko jokivarsi ja biitsi, oivallisia piknik-paikkoja ja kallion kätkemiä väestönsuojia. Erikseen lausun kiitokset vielä erinomaisista pyöräteistä!
Retki tuntemattomaan tarjoaa vielä enemmän, kun ottaa oppaaksi paikallisen asukin. Uusi seutu saa entistäkin kiehtovammat kasvot, kun matkaa siivitetään tarinoiden voimin! Vapaaehtoisen oppaan löytäminen on toki helpommin sanottu kuin tehty. Jonkinlainen vaihtokauppa (esim. aikaa) saattaa avittaa toista osapuolta suostumaan herkemmin tähän erikoiseen ehdotukseen. Me tarjosimme vaihdossa mahdollisuuden saada äänensä kuuluviin.
Meillä tarkoitan Whose * Issues –projektiryhmää, joka on Aalto-yliopiston Creative Sustainability –opiskelijoiden omatoimisesti perustama. Projektin tarkoitus on nostaa esille kaupunkilaisten huolen- ja ilonaiheita asuinympäristöstään. Eräänä tiedonkeruumenetelmällä käytämme juurikin haastattelukävelyä (probe walk) paikallisten kanssa.
Itsehän en Aallossa enää opiskele, mutta koska olen heikkona käyttäjätutkimuksiin ja nyttemmin näköjään myös osallistavaan muotoiluun, halusin välttämättä sekaantua tähän projektiin. Alku tuntui lievän kaoottiselta, mutta ensimmäisen probe walkin tehtyäni tiesin olevani Oikeiden Asioiden äärellä.
Vierailin muutaman mukavan herttoniemeläisen kanssa Kivinokassa, joka on virkistys- ja pikkumökkeilyalue Kulosaaren ja Herttoniemen välissä. En ollut lainkaan tietoinen paikan olemassaolosta ennen visiittiämme, joten alueen ihmeellinen ihanuus tuli minulle todellisena yllätyksenä! Aivan mieletön paikka, luonnontilaista kasvillisuutta ja pikkuruisia tupia vieri vieressä mutta silti omassa rauhassaan. Kesäteatteria, tanssilavaa, uimarantaa, ympäristötaidenäyttelyä.
Miksen tiennyt siitä aikaisemmin? Ja miksi kukaan joka siellä on koskaan käynyt, haluaisi rakentaa tilalle jotain muuta? Tuo jälkimmäinen kysymys oli varsinainen syy visiitillemme. Herttoniemeläiset ja mökinomistajat halusivat esitellä meille rakkaan rentoutumispaikkansa, josta he todella välittävät ja jonka he pelkäävät menettävänsä.
Osoittautui, että ihmiset puhuvat mielellään itselleen tärkeiksi kokemistaan asioista. Kokeilimme rupattelua aluksi englanniksi (mukana ollut videokuvaajani kun on intialainen), mutta mielestäni juttu luisti ja tunnetilat välittyivät intensiivisemmin äidinkielellä.
Jutustelimme ja reippailimme ympäri niemeä reilun tunnin verran, ja aika kului sateisessa paratiisissa kuin siivillä. Oli innostavaa kuunnella, miten ympäristö kirvoitti oppaistamme muistoja ja tarinoita: synttärijuhlista, makkaranpaistosta, taiteilijoista, roinaa tupaten täynnä olevasta mökistä, jalkapalloilusta ja rikkakasveista.
Kiehtovaa miten voi päästä kurkistamaan maailmaan toisen silmin ja oppia samalla itsekin kiinnittämään huomiota asioihin, joita ei ehkä muuten tulisi edes nähneeksi. Tuntuu siltä kuin olisi elänyt hetken ennennäkemättömässä dokumenttielokuvassa, omassa kotikaupungissaan!
