Stressintappoa

Alitajunta on myllännyt henkiset sisukset melkeinpä huomaamattani solmuun. Olen ihan sykkyrällä – tai vähintäänkin hyvin stressaantunut. Tunne lienee kovin tuttu muillekin lopputyön parissa painiskeleville. Itse lisäsin soppaan vielä kahden viikon verran ennenaikaista kämpän metsästystä, mikä verotti voimavaroja entisestään. Väsyttää, veltostuttaa ja ahdistaa. Tuntuu että taas yksi aurinkoinen kesä valuu sormien läpi, kun tekeminen takkuaa ja tekemättömyys tympii.

Tämä(kin) päivä piti olla omistettu lopputyön kirjoittamiselle. Tavoitteena oli kirjoittaa tulosluvun viimeinen osa, noin kolme sivua, mutta päivän saldoksi jäi ehkä puolikas sivu (no, on sekin jotain). Tuntuu, etten saa rusennusvaihdetta silmään sitten millään, kun pelkästään keskittymisen löytäminen on työn ja tuskan takana. Luulen, että suurimpana taustavaikuttajana on stressi. Tilanne on kuitenkin ristiriitainen: tietoinen mieleni on vakaasti sitä mieltä, että stressin määrä on suoraan verrannollinen tekemättömän työn määrään, mutta samalla muu olemukseni yrittää pyristellä irti stressin aiheuttajasta. Se pakottaa minut tekemään kotiaskareita ja haahuilemaan netissä. Molemmat ovat tyypillisiä helppoja keinoja tehdä vähän omaa aikaa itselle, mutta eivätpä ne pohjimmaista ongelmaa silti poista.

Olen menneen vuorokauden aikana ajautunut tekemään myös muita asioita, joiden luulen lievittävän stressiä edellisiä tehokkaammin:

Tanssiminen. Rytmin elämistä, hetkeen takertumista parhaimmillaan. Ihan kuin fyysinen energia vaihtuisi henkiseksi!

Itkeminen. Kun paine kasvaa tarpeeksi, patoutuneet tunteet pääsevät puhdistavana kyynelvirtana karkuun.

Hyväksyminen. Ei aina tarvitse jaksaa ja suorittaa. (Tosin, jos haluaa jotain saada aikaan, niin joskus täytyy. Tästä ehkä lisää toiste.) Antaa stressin olla ja tulla, jotta se voi myös mennä.

Pyörälenkki öisessä metsässä. Yön ja metsän rauha hakevat vertaistaan. Keksin retkelleni määränpään, jonne ajelin suuntavaiston (vaiko intuition) varassa. Ylimääräisiä koukkauksia tuli muutama, mutta eivätpä ne haitanneet. Oli hämmentävää huomata, miten ympäristö, jonka luulin tunteneeni, oli muuttanut muotoaan. Teitä oli päällystetty ja valoja lisätty. Metsäteiden varteen oli ilmaantunut metallisia, epäinhimillisen näköisiä kuntoiluhäkkyröitä. Ne eivät houkutelleet, toisin kuin pienellä aukiolla, pimeyden keskellä hohtava leikkilinna. Vietin kotvan aikaa siinä kiipeillen ja sen tornissa tuumaillen.

Merenranta. Tuttu kallio oli saanut ympärilleen kaislamuurin. Täysikuu loisti jo tulevan elokuun kruununa. Hetken istuskelu ja lauleskelu rannassa avasi lukkoja, ja mieleen tulvi unohdettuja ajatuksia.

Avautuminen. Kaverille ja/tai blogiin.

Suklaa. Itsetehtynä tai edes mahdollisimman tummana. Auttaa mm. kaikkeen.

Spontaanilta pyörälenkiltä kotiin palattuani puolihuolimattomasti pohdiskelin, oliko se sittenkään oikea ratkaisu, ja että pitäiskö vuodattaa tämä kaikki blogiin vaiko vielä sinnitellä lopputyön äärellä. Kuin vastauksena pohdiskeluihini, yogi-teepussini kertoi tänä iltana:

“Your intuition is your best friend.”

Previous Post
Leave a comment

2 Comments

  1. Kannatti muuten höllätä. Seuraavana päivänä keskittyminen saapui ja viipyi läsnä, ja naputtelin tulosluvun loppuun!

    PS. Muut stressintappovinkit ovat enemmän kuin tervetulleita!

    Reply
  2. Uutta matskua, kiitos! Todella asiallinen sivu! 🙂

    Reply

Leave a Reply