Sen tietää possukin: sosiaalisen median käyttö ei ole vielä minkäänlainen tae yhteisöllisyyden syntymisestä tai sen kokemisesta, vaikka jossain vaiheessa termi “sosiaalinen media” meinattiin korvata “yhteisöllisellä medialla”. Onneksi näin ei tehty, toteaa allekirjoittanut verkkoyhteisötutkija. Nyt perustelen kantani äärettömän pätevillä omakohtaisilla kokemuksilla.
En koe kuuluvani kiinteästi YouTube-yhteisöön kaivellessani sieltä videoita. En, vaikka olen muutamia videoita sinne itsekin lisännyt.
En koe olevani osa Wikipedia-yhteisöä etsiessäni sieltä tietoa. Enkä kokisi, vaikka osallistuisinkin artikkeleiden muokkaamiseen. Ehkä sitten, jos osallistumiseni olisi satunnaista muokkailua aktiivisempaa ja jopa päätyisin juttusille muiden aktiivikäyttäjien kanssa.
Vaikka lähes päivittäin hengaankin Facebookissa, en silti koe yhteenkuuluvuuden tunnetta sellaisen porukan kanssa, jota “Facebook-yhteisöksi” (tai “Facebook-käyttäjien yhteisöksi”) jossain kutsutaan. Mielestäni Facebook suorastaan pyyhkii lattiaa verkkoyhteisöllisyyden käsitteellä ollessaan niin egosentrinen ja silti niin sosiaalista mediaa. Onhan siellä toki ryhmiä ja fanisivuja, jotka ovat askel lähemmäs jotakin yhteisölliseksi kutsuttua, mutta nekin helposti hukkuvat mun ja mun kavereiden toinen toistaan tärkeämpien statusten suohon. Tulen muuten varmasti meuhkaamaan tästä suosikkiaiheestani lisää jatkossakin.
Twitteriä käytän lähinnä ammatillisessa mielessä. Seuraan muiden some- ja verkkoyhteisögurujen viestejä ja joitain alan sivustoja. En ole vielä uskaltautunut mukaan aktiivisena keskustelijana (kun pelkään palvelun koukutus- ja aikasyöppöominaisuuksia), mutta silti tunnen jossain määrin kuuluvani osaksi tätä Twitterin sisällä kommunikoivaa asiantuntijaryhmää.
Sama pätee esimerkiksi tämän blogin kanssa, vaikka vasta alkutaipaleella olenkin, enkä ole vielä varsinaisesti tehnyt elettäkään tavoittaakseni muita lukijoita saati alan tutkijoita. Blogit ylipäätäänkin rakentuvat tietyn kiinnostuksenkohteen ympärille, joten niitä seuraava joukko voisi tunteakin kuuluvansa samanhenkiseen lukijayhteisöön – ainakin heillä riittäisi yhteistä puhuttavaa, mikäli lukijakaarti pistettäisiin oleilemaan samaan huoneeseen.
Tämän vuodatuksen lomasta on jo havaittavissa muutamia piirteitä, joiden itse tulkitsen synnyttävän yhteisöllisyyden tunnetta verkossa. Niitä ovat ainakin yhteiset kiinnostuksenkohteet sekä säännöllinen aktiivinen osallistuminen. Mistä muusta verkkoyhteisöllisyys sitten muodostuu? Siitä lisää ensi numerossa.