Kokonaisilmaisun oppimispäiväkirja, osa 1

Kaikkialle sitä elämässään voi päätyä. Tällä kertaa löysin itseni Aalto-yliopiston Taideteollisen korkeakoulun (vai mikä nykyään lieneekään) Avoimen yliopiston kurssilta. Kyseisen kurssin nimi kuulosti houkuttelevalta, mutta oli niin pitkä etten muistanut sitä ulkoa vielä neljäntenäkään kurssipäivänä:

KOKONAISILMAISU JA MONITAITEISET TYÖTAVAT TAIDEKASVATUKSESSA

Lähdin kurssille avoimin mielin virkistämään itseäni ja kartuttamaan ideoita sekä kokemuksia luovien menetelmien käytöstä itsensä kehittämisessä. Kurssin suoritukseen kuului hajatelma-päiväkirja, jonka esitystapa oli vapaa. Tarkoituksena oli siis tuottaa jokaisen kokoontumisen jälkeen jokin jälki, joka kuvaa päivän jälkeisiä oloja ja ajatuksia.

MA: Sokeana lomailua ja naamioimproa

Kävelimme paljon ja kiinnitimme huomiota vuorotellen erilaisiin asioihin. Se oli kivaa ja aika meditatiivista. Sai oleilla omassa kehossaan ja tässä hetkessä.

Teimme muutamia improharjoituksia (assosiaatioketjuja, joo-ja sekä iso puhuva pää). Joo-ja-harjoituksen aikana ryhmämme kehitti tarinan lentopalloa pelaavista eläimistä. Siihen liittyivät muun muasssa flamingot.

Päivän paras anti oli sokean kaverin kuljetus ja tilan tunnustelu. Oli tosi rentouttavaa, kun näköaisti oli pois pelistä ja visuaalinen informaatiotulva lakkasi! Kuin olisi pikalomalla ollut.

Olin innoissani myös johdatuksesta naamioimproon, joka on kiinnostanut jo pitkään. Jännittävää huomata miten kasvojen korvaaminen naamiolla vaatii koko kehon asennon muuttamista, uutta liikkumis- ja ääntelytapaa.

Ajattelin maalata kuvan päivän pohjalta, mutta enpäs sitten maalannutkaan. Tämä valokuva välittäköön idean puolestaan:

naamio

TI: Hajuveistokset, loitsunlaadintaa ja biisinikkarointia

Käveltiin vähän lisää. Otettiin kontaktia muihin pysähtymällä viereen ja koskettamalla. Se oli mukavaa. Ihmiset voisivat tehdä sitä useamminkin!

Kävimme hyvää keskustelua siitä, miten ajatukset ja tottumukset vaikuttavat aistihavaintoihin. Keskustelun ytimen voisi kiteyttää seuraavasti: sen havaitsee minkä haluaa.

Haistelimme eri hajuja ja askartelimme hajua muistuttavan paperiveistoksen.

Kotona upotin tuoksuvan sireeninkukan smoothien sekaan!

sireeni ja norsmu

Laadimme ryhmissä eri elementtejä kutsuvat loitsut. Meidän ryhmämme elementiksi valikoitui maa. Loitsumme oli sekoitus lausuntaa, erilaisia metsäisiä ääntelyitä, laulua ja liikehdintää.

Vein kotiin mukanani ihan järjettömän biisinteko-inspiksen. Sykin sanoitukset, laulumelodian, rytmitykset ja soinnut kappaleeseen saman illan aikana. En ole koskaan aiemmin tehnyt niin kokonaista kappaletta ihan itse! Vielähän se työstöä ja treeniä kaipaa, mutta kuitenkin. Se tuntui (ja tuntuu vieläkin) hirmu hyvältä – ja sormet ovat edelleen hellänä kitaran rääkkäämisestä. Tässä sanoitukset. Musiikillista versiota en uskalla luvata, mutta elättelen toivoa sen totetutumisesta!

Maan juureen

Niin makaa nurmi maassa
Kuin minäkin maassa makaisin
Latva ja juuret ojossa
Kahteen suuntaan kasvaessa

Menen tonne mullan alle
Matkalle matojen maille
Varpaat kastan virtaukseen
Vuokseen maan sisäiseen vuolaaseen

Painun poimuun kivikuoren
Perimmäiseen pesään pääsen
Kiinnityn kultaiseen juureen
Kosketan kohtaan keskimmäiseen

Siellä tulee sydämeni rytmiltänsä rauhaisaksi
Siellä tulee sydämeni voimaltansa vahvemmaksi
Siellä käypi sydämeni sykkeeltänsä syvemmäksi
Siellä käypi sydämeni yhteydeltään yhdemmäksi

KE: Selkätanssi ja ajatuksia oppimisesta

Oli ryhmässä rytmiharjoituksia, tanssia sekä kuvien ja musiikin assosiaatioita.

Hienoin kokemus oli selkätanssi, jossa tanssittiin parin kanssa selät vastakkain. Selkätanssi synnytti seuraavanlaisia ajatuksia ja tuntemuksia:

  • Lämmin kohtaaminen
  • Herkkää läsnäoloa, toisen kuuntelua ja tunnustelua
  • Sulautumista, erillisyyden tunne katoaa
  • Jännää koskettaa näin eri tavalla kuin yleensä, tosi kivaa!
  • Kun katsoi ympärille, tuli olo että pitäisikö meidänkin tehdä jotain tuollaista kuin muut?
  • Ei tarvitse tehdä eikä keksiä liikkeitä eikä yrittää olla yhtään mitään
  • Saa leijua!

Lavastettu selkätanssi kotipihalta, kuvasta kiitos Jonille:

selkätanssia pihamaalla

Ryhmä ajautui keskustelemaan odotuksista kurssin suhteen. Se jäi päivästä aika vahvasti mieleen. Huomasin, että omaan oppimiskokemukseen vaikuttaa todella paljon oma asenne ja odotukset opittavan asian suhteen. Se joka suhtautuu oppimiseen avoimesti ja aktiivisesti, saa oppimistilanteesta varmasti enemmän irti kuin sellainen joka on valmis poimimaan vastauksia vain johonkin tiettyyn kysymykseen tai aihepiiriin liittyen.

Melkeinpä tilanteessa kuin tilanteessa voi oppia jotakin. Se edellyttää oppimiseen orientoitunutta mielentilaa. Sitähän voi harjoitella, ja oppimisalttius paranee harjoittelun myötä.

Tulkitsin, että kurssilla oli vierailtu epämukavuusalueella ja että se oli joistain tuntunut – epämukavalta! Koetan suhtautua epämukavuustilanteisiin parhaina opettajina, mutta tottahan se on, että epämukavuudensietokyvyssä on eroja. Joku menee kylmään veteen vähitellen, toinen hyppää sinne päistikkaa. Se on hyvä ottaa huomioon tällaisia ryhmiä vetäessä.

Opettajan on myös hyvä tehdä selväksi itselleen ja ryhmälle miksi jotain asiaa opetetaan. Elämää varten, tietenkin, mutta voisihan sitä toisinaan tarkentaa.

TO: Valoja ja varjoja

Missasin aamupäivän toimintaosuuden ja pääsin vain ihailemaan muiden kätten jälkeä.

Katon ja lattian väliin pingotetulle voimapaperille oli maalattu rypsiöljyllä eläväinen viidakko. Maalatut kohdat kuulsivat läpi, kun paperi valaistiin taustalta.

Muut olivat askarrelleet dioja laittamalla levyjen väliin värillistä muovikalvoa, maaleja, paperinpaloja, hiuksia, sylkeä ja ties mitä. Niitä katseltiin sitten diaprojektorilla heijastettuna. Huikeinta oli, kun jotkut diat lämmetessään alkoivat elää! Maalipisteet liikkuivat ja sylkikuplat poksahtelivat rikki. Seuraavalla kierroksella heijastettiin kaksi diaa yhtä aikaa, niiden editse liikuteltiin värillistä kalvoa ja taustalla soi mystinen musiikki. Sanoin kuvailtuna kokemus on vain hailakka vertaus siitä, miten tajunnanräjäyttävä esitys siinä hetkessä oli! Lilluin autuaan rentoutuneessa tilassa. On se jännä, miten onnelliseksi ihminen voi tulla abstrakteja muotoja ja värejä katsellessaan.

Halusin kotona tehdä omat diat ikkunakoristeiksi, mutten löytänyt sopivia materiaaleja. Tyydyin sitten vangitsemaan edes ripauksen diashown muistosta kuvankäsittelyohjelmalla.

tajunnanräjäyttävät diat

Leave a Reply