Viimeksi kun kirjoitin ideoita lyriikkaa varten, huomasin ruudulle ilmestyneen sanan: ”karma”. Se tuijotti minua siinä raapustusteni keskellä, yhden tekstirivin päässä. Olin täydellisen varma siitä, että en ollut kirjoittanut sanaa itse, ainakaan tietoisesti.
Tutkin ympäröiviä sanoja ja pohdin, olisinko aloittanut jotain sanaa tai ajatusta ja pyyhkinyt jotain pois, jotta jäljelle jäävistä kirjaimista olisi voinut muodostua tuo sana. Mutta ei. Siinä se vain oli. Piinaavan tietoisena aiheuttamastaan hämmennyksestä.
Enkä vieläkään tiedä mistä se tuli. Tiedän vain sen, että sillä oli jokin merkitys. Jokin merkitys, joka on syvempi kuin vain se mitä sanaan ”karma” kätkeytyy.
Tämänkaltaiset yllättävät ja oudot sattumat ovat harvoin vain sattumia. Itse käsitän ne mielelläni jonkinlaisina herättelevinä tökkäyksinä. Ehkä ne näyttävät suuntaa, jonne olisi hyvä lähteä. Ehkä ne tuovat vastauksia kysymyksiin.
Karman ymmärrän itse vastauksena viime aikojen pohdintoihini, jotka voisi tiivistää seuraavasti:
Kannattaako minun aina pyrkiä toimimaan siten, että toiminnallani on mielestäni hyvät seuraukset?
Mitä jos hyvää tarkoittava tekoni keikahtaakin päälaelleen ja lopputulos on katastrofaalinen? Niin on tuskin koskaan käynyt, mutta mitä tahansa voi silti tapahtua. Voisi sattua esimerkiksi niin, että autan pummia kadulla tarjoamalla rahaa ruokaan. Hän ostaakin rahoilla viinaa ja pahoinpitelee mummon, juo itsensä hengiltä tai hyökkää kimppuuni.
Entä voisiko teollani, jonka olen tarkoittanut ikäväksi, olla hyvät seuraukset? Esimerkiksi valheellisesti mustamaalaan ystäväni seurustelukumppania. Se saa ystäväni ymmärtämään että heidän suhteensa oli oikeastikin sellainen jota hän ei halunnut, ja erottuaan hän on paljon onnellisempi. Myöhemmin ystäväni tosin voi saada minut kiinni valheesta, jolla olenkin loppujen lopuksi vain kaivanut kuoppaa itselleni ja ystävyyssuhteellemme.
Tuo jälkimmäinen kysymys tekojen ikävistä tarkoituksista on mielestäni valaiseva. En tähän hätään osaa keksiä vakuuttavia perusteluja sille, mikä oikeuttaisi minut toimimaan arkipäiväisissä tilanteissa tahallisen ikävästi itseäni tai muita kohtaan. Vaikka takaisin lyöminen voi tuntua hetken aikaa hyvältä, se alkaa pian kaduttaa.
Entäpä hyvien tekojen tekemättä jättäminen? Mielestäni niitä ei ole perusteltua jättää tekemättä vain siksi, ettei lopputuloksesta ole varmuutta – tai ettei sillä ole mitään väliä. Onko ilahduttamisen pihtaamiseen mitään muuta syytä kuin oma laiskuus, joka pohjimmiltaan saattaakin olla neutraaliuden kaavasta poikkeamisen pelko? Kaikki eivät ole tottuneet ottamaan vastaan (eivätkä liioin antamaan) välittämistä, joten hyvätkin elkeet voivat tulla torjutuiksi. Siinäpä vielä toinen syy pelätä ja jättää välittämättä!
Elämä täällä muiden keskellä muodostuu monenkirjavasta syiden ja seuraamusten sotkusta. Sen liiallisesta miettimisestä saan ainakin itse vain päänsärkyä. Otankin siis tuon huomiota kerjänneen karman mielelläni muistutuksena siitä, miten täällä kannattaa olla ja elellä.
Muutenkin paras fiilis itselleni syntyy siitä, kun toimin itseni ja muiden kannalta parhaaksi katsomallani tavalla. Ei se tietenkään aina onnistu, ja välillä tulee eteen kiperiäkin valintoja. Mutta minkä taakseen jättää, sen edestään löytää, mikäli karman logiikkaan on uskominen. Ja mitä enemmän siihen uskoo (tai kiinnittää huomiota), sitä varmemmin se toteutuu.
Eikä muuten tainnut olla sattumaa sekään, että eksyin tämän kirjoituksen lomassa feisbuukkiin. Siellä ajauduin tutun tutun bändin sivuille, josta tiesin entuudestaan lähinnä vain nimen. Bändisivulta löytyi yksi biisi: The Slash of Karma. Sieltä se taas iski.
(kuva)